Naantalin Luostaripäivillä tehdään aikamatka keskiaikaiseen Armonlaaksoon

Vuosien 1443–1591 välillä toimineen birgittalaisluostarin rakennuksista on jäljellä ainoastaan Naantalin kirkko. Kuva: Katariina Mäkinen-Önsoy.

Elokuun viimeisenä viikonloppuna Naantalissa juhlitaan keskiaikaisissa tunnelmissa, kun aivan uuden konseptin Naantalin Luostaripäivät -tapahtuma saapuu kaupunkiin.   

NAANTALI. Järjestyksessään ensimmäinen Naantalin Luostaripäivät -tapahtuma levittäytyy 27.–29. elokuuta vanhaan kaupunkiin Naantalin kirkon ympäristöön sekä rantaan tarjoten kulttuuria, tietoa ja elämyksiä kaikenikäisille keskiajasta kiinnostuneille festivaalivieraille.

Naantalissa nykyisen kirkon läheisyydessä sijainnut, vuosien 1443–1591 välillä toiminut birgittalaisluostari on tärkeä osa kaupungin, ja koko Suomen historiaa. Naantalin birgittalaisluostarin kautta Suomeen kulkeutui muun muassa lääkintään, yrttitietouteen ja käsitöihin liittyviä taitoja ja tietoja, joiden perintö on kantanut nykypäiviin saakka.

Luostaripäivät käynnistyvät perjantaina 27.8. klo 16 avajaispuheella, jonka jälkeen rannan satama-alueella sijaitseva markkinatori avautuu. Naantalissa kaivauksia tehnyt arkeologi ja asiantuntija FT Kari Uotila luennoi Naantalin luostarin ja kirkon historiasta klo 17 alkaen.

Lauantaina 28. päivä festivaalialueella nähdään pitkin päivää erilaisia historiallisen ajan mukaisia esityksiä, kuten keskiaikaista musiikkia soittava Härkätien Leikarit, keskiaikaista tanssia ja miekkailua.

Naantalin museon Humpin talossa voi sekä lauantaina että sunnuntaina pääsymaksun hinnalla osallistua varttiopastuksiin luostarin pienoismallissa kello 13.00 ja 13.30.

Lauantaina Hiilolan pihassa järjestetään keskiajan muotinäytös klo 14 ja sunnuntaina samaan aikaan kuullaan esitelmä keskiajan käsitöiden intarsiasta.

Museolle suunnitellusta ohjelmasta FM Ilari Aallon yrttiluennot on jouduttu peruuttamaan. Aalto pitää yrttiluennot Hiilolan pihassa keskiviikkona 15.9. kello 18.

Lauantaina ja sunnuntaina vuorossa ovat Naantalin oppaiden opastukset keskiajan Naantaliin liittyen tasatunnein kello 11–14. Lähtö luostarikirkon edustalta (enintään 20 henkeä/kierros). Lisätietoja Naantalin Luostaripäivistä.

Turun Seutusanomat