Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän ja Kuurojen Palvelusäätiön tuottamaan oppaaseen on koottu neuvoja viittomakielisen saattohoidettavan kohtaamiseen ja laadukkaan hoidon toteuttamiseen.
PALVELUT. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän kuurojentyö ja Kuurojen Palvelusäätiön Passi-ohjelma julkaisivat kansallisena viittomakielen päivänä 12. helmikuuta viittomakielisen saattohoidon oppaan. Uuden oppaan ovat laatineet kuurojen diakoniatyöntekijä Kristiina Wallenius-Penttilä yhdessä viittomakielisten muistiasiantuntijoiden Johanna Lajusen ja Maria Kursin kanssa.
Kristiina Wallenius-Penttilä on koulutukseltaan diakoniatyöntekijä, tulkki ja sairaanhoitaja, joka teki opinnäytetyönsä (YAMK) viittomakielisestä saattohoidosta.
– Opinnäytetyön myötä nousi haave saada aikaiseksi aiheesta opas. Kuurojen Palvelusäätiö on jo vuosia tehnyt oppaita eri aiheista ja siksi luonnollinen yhteistyökumppani.
Opasta on jaettu sekä sähköisesti että painettuna versiona ympäri Suomen erilaisiin saattohoitoa toteuttaviin yksiköihin, keskuksiin ja koteihin.
– Toivomme, että opas löytää paikkansa kentällä. On selvää, että kaikki saattohoidon parissa työskentelevät eivät kohtaa viittomakielistä saattohoidettavaa uransa aikana, sillä Kuurojen Liiton arvion mukaan viittomakieltä äidinkielenään käyttää tällä hetkellä noin 3000–4000 kuuroa. Suomenruotsalaisia kuuroja on arvioitu olevan noin 100. Suomessa käytetään siis kahta kansallista viittomakieltä, kirjoittajat kertovat.
– Viittomakieltä käyttävät myös eriasteisesti kuurosokeat, huonokuuloiset ja kuulevat, joten tarkkaa määrää on sen vuoksi vaikea arvioida, he jatkavat.
Erityisesti väestön ikääntyminen lisää tarvetta laajentaa kommunikaation keinoja.
– Kun ihmisten elinikä pitenee ja saattohoidettavat ovat yhä ikääntyneempiä, on heidän joukossaan yhä enemmän niitä, myös näkeviä henkilöitä, jotka eivät enää kuule eivätkä näe. He eivät toki viito, mutta uskomme, että eleiden, vaihtoehtoisten kommunikointitapojen sekä kosketuksen käyttö myös tiedon antamisessa tulee lisääntymään myös heidän parissaan, Kristiina Wallenius-Penttilä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymästä toteaa.
Wallenius-Penttilä kertoo, että he ovat jo kouluttaneet saattohoitovapaaehtoisia esimerkiksi juuri kosketuksen käytöstä.
– Koulutamme asian tiimoilta sekä etänä että livenä, sitten kun koronaan liittyvät rajoitukset sen sallivat. Usein kuitenkin jo tapauskohtaisella konsultoinnilla päästään eteenpäin.
Suomessa on kehitetty saattohoitoa vuosien 2016–2018 aikana, mutta erityisryhmien saattohoitoa ei juurikaan.
Kuitenkin jo lakiin on merkitty erikielisten oikeus saada hoitoa, myös saattohoitoa, omalla kielellään.
Oppaan kirjoittajien mukaan laadukas ja asiantunteva viittomakielinen saattohoito edellyttää hoitoa tarjoavalta yksiköltä sekä kuurojen kulttuurin tuntemista että vahvaa viittomakielen taitoa. Myös erilaisista kommunikointimenetelmistä on hyvä olla tietoa.
Tekijöiden mukaan kirjoittaminen nähdään usein vaihtoehtoisena tapana kommunikoida viittomakielisten henkilöiden kanssa. Esimerkiksi kirjoitettu suomen kieli saattaa kuitenkin olla heille vierasta.
– Suomi ei välttämättä ole viittomakielisten äidinkieli, vaan vasta niin sanottu toinen kieli. Kirjoittaminen ja huulilta lukeminen ovat myös raskaita tapoja kommunikoida. Kaikki äänteet eivät näy huuliossa, jolloin väärinymmärrysten riski on suuri. Kuvia voi käyttää kommunikoinnin tukena, mutta kuvakommunikaation ei koskaan tulisi kokonaan korvata viittomakielistä kommunikaatiota, tulkki, sosionomi ja näkövammaistaitojen ohjaaja Johanna Lajunen sanoo.
Viittomakielisen saattohoidettavan voimien heikentyessä tuntoaistin merkitys ja koskettaminen korostuvat tiedon ja läsnäolon välittäjinä. Koskettamalla voi välittää tietoa esimerkiksi siitä, kuka on tullut paikalle tai mitä seuraavaksi tehdään.
– Kaiken kaikkiaan viittomakielinen saattohoito edellyttää avoimuutta, uusien vaihtoehtoisten toimintatapojen luomista sekä rohkeutta kohdata ja olla läsnä kielestä riippumatta, kirjoittajakolmikko alleviivaa.
Suomessa on kolme valtakunnallista järjestöä, Kuurojen Liitto Ry, Kuurojen palvelusäätiö sr. ja Suomen Kuurosokeat Ry.
Nämä järjestöt tuottavat palveluita valtakunnallisesti. Myös kirkon kuurojentyö ja tulkkauspalvelu on valtakunnallista toimintaa.
– Suomessa työskentelee tällä hetkellä kuusi viittomakielentaitoista kuurojen pappia ja useita viittomakielentaitoisia diakoniatyöntekijöitä. Kaikki kuurojen parissa työskentelevät ovat alansa ammattilaisia ja osaavat antaa neuvoja viittomakieleen ja kuurojen kulttuuriin liittyvissä kysymyksissä, oppaan laatijat kertovat.
– Viittomakieliseen saattohoitoon liittyvissä kysymyksissä pystymme auttamaan valtakunnallisten toimijoiden verkoston kautta melko kattavasti suurimpien kaupunkien alueilla, missä myös viittomakielisiä asuu eniten. Myös tekniikka on valjastettu käyttöön eli videopuhelut ja erilaiset etätyöhön käytettävät ohjelmat soveltuvat esimerkiksi konsultointiin välimatkasta riippumatta.
Oppaan yhtenä tarkoituksena on välittää myös ulospäin tietoa kuurojentyössä toimivista asiantuntijatahoista ja helpottaa yhteydenottoa viittomakielisiä saattohoidettavia työssään kohtaaville.
– Toivomme, että meihin ollaan rohkeasti yhteydessä. Yhteistyö voi alkaa joko saattohoitopaikasta tulleella yhteydenotolla tai niin, että jollakin kuurojentyöntekijöistä on tiedossa saattohoitoa tarvitseva/ saattohoitoon siirtyvä viittomakielinen, jonka rinnalla hän on saattanut jo kulkea pitkään, kirjoittajat toteavat.
Viittomakielen tulkkauspalvelun järjestää Kela.
– Kuulo- tai puhevammaisella henkilöllä on oikeus saada tulkkausta 180 tuntia vuodessa ja kuulonäkövammaisella henkilöllä 360 tuntia vuodessa. Tulkkaustunteja voi myös hakea lisää, he muistuttavat.
Oppaan kirjoittajat suosittelevat, että tulkkauksen tilaamisesta kannattaa keskustella jo varhaisessa vaiheessa tai kirjoittaa se hoitotahtoon ylös.
– Jos asiakas itse varaa ajan esimerkiksi terveysasemalle, hän tilaa asiointia varten itse tulkin Kelasta. Tällöin tulkkauksen maksaa Kela. Jos sairaala puolestaan kutsuu kuuron potilaan esimerkiksi tutkimuksiin tai kuuro henkilö on sairaalassa pitkään, tulee sairaalan huolehtia tulkin tilaamisesta. Silloin kuluista vastaa sairaala.
Tällä hetkellä mietinnässä on eettinen kysymys, milloin tulkkausta ei enää tarvita ja kuka siitä päättää. Kysymys on vaikea ja hyvin tilannekohtainen.
– Saattohoitotilanteissa on joskus jouduttu käymään aikamoinen vääntö tulkkauksen järjestämisestä. Toivoisimme, ettei näin tarvitsisi olla. On myös mahdotonta, että viittomakielinen enää saattohoidon loppuvaiheessa edes pystyisi käytännössä huolehtimaan tilauksesta tai edes pyytämään tilaamaan tulkkia. On turvallista tietää, että tulkkaus hoituu vaikka ei itse enää jaksa asiaan vaikuttaa, kirjoittajat sanovat.
Opas on luettavissa sähköisessä muodossa osoitteessa kpsaatio.fi.
Katariina Mäkinen-Önsoy
Jaa juttu sosiaalisessa mediassa!
