Uudenkaupungin työpaikkaomavaraisuus edelleen huipputasoa

Autotehdas on valtavan suuri tekijä Uudenkaupungin työlliisyystilanteessa.

UUSIKAUPUNKI.

Uudenkaupungin ensi vuoden talousarviota esitelleet kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jaana Reijonsaari-Korsman (sd.), kaupunginjohtaja Atso Vainio ja talousjohtaja Anne Takala olivat varsin tyytyväisiä haasteellisessa tilanteessa aikaansaatuun tulokseen.

– Ensi vuoden toiminnallinen tulos on ylijäämäinen, ilman veronkorotuksia, kehaisi kaupunginjohtaja Vainio lopputulosta.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jaana Reijonsaari-Korsman korosti yhteistyön merkitystä vuoden tärkeimmän asiakirjan valmistelussa.

– Käsittely sujui keskustellen ja yhteisiin tavoitteisiin pyrkien. Uuteenkaupunkiin aikoinaan perustettu taloustyöryhmä auttaa talousarvion rakentamista, kiitteli Reijonsaari-Korsman.

Investointipuolella Uusikaupunki satsaa sivistyksen ja hyvinvointin. SiHyn eli sivistys- ja hyvinvointikeskuksen rakennusprojektin tulisi alkaa ensi vuonna. Valitukset ovat viivästyttäneet noin 55 miljoonan ja kahden-kolmen vuoden rakennushankkeen aikataulua.

– SiHy ei ollut meiltä mikään hetken mielijohde, vaan pitkän pohdinnan lopputulos. Se tulee auttamaan Uuttakaupunkia vuosikaudet ja tarjoaa ihmisille erittäin hyviä palveluja, muistutti Reijonsaari-Korsman jättihankkeesta.

Työpaikat edelleen riippuvaisia teollisuudesta

Uudenkaupungin työllisyystilanne on viime vuosina ollut erittäin hyvä – syyskuussa 2019, ennen autotehtaan lomautuksia, työttömyysaste oli jopa alle kuuden prosentin. Kuvaavaa Uudenkaupungin työllisyydelle on kuitenkin erittäin suuri riippuvuus teollisuudesta.

– Työpaikkaomavaraisuutemme on erittäin korkea, jopa 130-140 prosenttia, mutta olemme riippuvaisia teollisuudesta, totesi talousjohtaja Anne Takala.

Viimeisimmät viralliset työpaikkatilastot ovat parin vuoden takaa, jolloin Uudessakaupungissa oli 9222 työpaikkaa. Niistä puolet oli teollisuudessa, joten kaupungin hyvä työllisyystilanne on erittäin riippuvainen Valmet Automotiven autotehtaasta ja muun muassa Yaran lannoite- ja typpihappotehtaasta.

Koronakevät näytti tämän riippuvaisuuden varsin selvästi. Autotehtaan laajojen lomautusten aikana Uudenkaupungin työttömyysaste nousi jopa 30:een prosenttiin. Nyt kun linjat taas tehtaalla pyörivät, työttömyysaste on pudonnut kymmenen prosentin tietämiin.