Know Your Hoods laajenee Naantaliin ja Raisioon

Know your Hoods -työryhmä vasemmalta Susanna Lahtinen, Juho Vainio, Ninna Lehtinen ja Soile Puranen. Kuva Know Your Hoods.

NAAPURUSTOT.

Puolitoista vuotta sitten lanseerattu Know Your Hoods -sivusto on palvelu, joka auttaa muuttajia etsimään itselleen parhaan paikan asua ja samalla innostaa kaupunkilaisia tutustumaan oman kotikaupunkinsa monipuolisiin naapurustoihin ja niiden mielenkiintoisiin tarinoihin.

Palvelu lanseerattiin Turussa kesällä 2019 ja Kaarina lähti mukaan alkuvuodesta. Nyt palvelu laajenee Naantaliin ja Raisioon.

– Naantalista ja Raisiosta tulee lähes samanlaiset tietopaketit kuin Kaarinasta jo on – erona lähinnä se, että asukkaiden tarinoita ja blogikirjoituksia alkaa vasta vähitellen kertymään palveluun, kertoo Know Your Hoods -palvelua ylläpitävän CYF Digitalin toimitusjohtaja Susanna Lahtinen.

Palvelussa on tietopaketit 13:sta kaarinalaisesta naapurustosta, ja nyt tehdyssä laajennuksessa Raisiosta esitellään 12 naapurustoa sekä Naantalista kymmenen.

– Naapurustojen tiedot kerätään netistä ja suoraan kaupungeilta sekä lisäksi teemme omaa kenttätyötä. Käymme paikan päällä kuvaamassa ja hakemassa aidot tuntumat eri naapurustoista, kertoo Lahtinen.

Uusimpana palveluna Know Your Hoodsissa on myös asukkaiden omien arvioiden jättäminen.

– Käyttäjämme ovat toivoneet mahdollisuutta lukea asukkaiden todellisia kokemuksia, ja olemmekin nyt avanneet siihen mahdollisuuden. Asukas voi kirjautua ja jättää arvostelun omasta asuinympäristöstään. Kirjautuminen tapahtuu sähköpostin avulla, ja arvion voi jättää tietenkin vain omasta naapurustostaan.

Tietopaketit eri asuinalueista voivat olla ratkaisevia, kun ihmiset muuttoa suunnitellessaan tekevät päätöksiä tulevista asuinalueistaan.

– Olemme saaneet puolentoista vuoden toiminnastamme paljon positiivista palautetta. Palvelun on kerrottu auttaneen paitsi uudelle paikkakunnalle muutossa, myös kaupungin sisällä uuteen asuntoon muuttaneita.

Itselle tärkeät asiat selville

Know Your Hoodsia käyttävä voi tehdä asuinaluevalintojaan itselleen tärkeiden asioiden pohjalta.

– Palvelussa voi määrittää erilaisia hakuominaisuuksia, kuten luonnonläheisyys, rakennettu ympäristö ja hintataso, sekä tarkastella alueen palveluita. Palvelu etsii hakijalle sopivat asuinalueet, joihin pääsee sitten tutustumaan tarkemmin. Jokaisesta alueesta löytyy kirjallinen kuvaus, mutta myös kuvia ja tilastoja, kertoo Susanna Lahtinen.

Palvelussa julkaistaan usein myös osallistavia kilpailuja, jotka innostavat ihmisiä tutustumaan tarkemmin omaan ja miksei myös lähialueen naapurustoihin.