Kaarinan Kuusisto on kaunis ja suosittu kesäretkikohde. Matkalla piispanlinnan raunioille tai taidekartanolle moni on pysähtynyt Kuusiston kirkolle vessaan ja ihmetellyt, miksi kirkkoon ei pääse tutustumaan. Ensi kesänä yleisölle avataan vessan lisäksi myös kirkon ovet.
SEURAKUNTA. Kuusiston vuonna 1792 rakennettu saaristolaiskirkko on suosittu vihkikirkko, eikä ihme. Sympaattinen pieni puukirkko on saanut vaikutteita toisaalta koreilevasta kustavilaisuudesta; toisaalta antiikin yksinkertaisuudesta ja valistuksen ajan järkevyydestä. Sisälle mahtuu 136 ihmistä ja erityisesti kesällä maisemat pihalla ovat kauniin merelliset.
Museovirasto on luokitellut Kuusiston kirkon ja sitä ympäröivän avoimen viljelysmaiseman valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Kirkkomaata ympäröi harmaakivistä tehty tunnelmallinen aita, jonka ulkopuolella sijaitsee erillinen kellotapuli vuodelta 1763. Lisäksi kirkon lähettyvillä sijaitsee entinen lukkarin talo Kanttorila.
Uutta virtaa vanhaan kirkkoon
Viime vuosina Kuusiston kirkossa on pidetty jumalanpalveluksia suunnilleen kerran kuussa ja lisäksi kirkollisia toimituksia. Ensi kesänä kirkon ovet avataan juhannuksen jälkeisenä maanantaina yleisölle. Opas on paikalla sunnuntaista perjantaihin kello 10–16. Lauantait varataan toimituksille.
– Ajatuksena on tänä kesänä saada tiekirkkotoiminta käyntiin. Jos kävijöitä riittää, voimme miettiä seuraavaksi kesäksi kahvilaa ja toimintaa pyhiinvaeltajille, kertoo Kaarinan seurakunnan diakoniatyöntekijä Anna-Kaisa Leppänen.
Pyhän Olavin pyhiinvaellusreitti kulkee Turun Tuomiokirkosta Saaristotietä pitkin Ahvenanmaalle ja sieltä Ruotsiin ja lopulta Norjan Trondheimiin.
– Yksi ajatus on hankkia pyöriä Saaristotien risteykseen, jotta sieltä olisi helppo poiketa täällä, Leppänen ideoi.
Kaarinan seurakunta on mukana Realismi ja toivo -hankkeessa, jonka yhtenä osana yritetään keksiä kirkkotiloille uudenlaista käyttöä. Seurakunnan nykyisten ideoiden lisäksi uusia avauksia toivotaan myös seurakuntalaisilta.
– Kuusiston kirkosta saadaan usein palautetta, että se on seurakuntalaisille rakas lapsuuden kirkko, johon liittyy paljon muistoja. Nyt haluaisimme kuulla ideoita siitä, mikä saisi ihmiset tulemaan tänne tänä päivänä. Tämä on kuitenkin poikkeamisen arvoinen paikka. 1. elokuuta pidetään taas Piispanpäivät. Silloin täällä järjestetään keskiaikainen ruokailu ja esityksiä, Leppänen kertoo.
Historian vaiheita
Kuusistossa on ollut vilkasta elämää 1300-luvulta asti piispanlinnan vuoksi. Kuusiston kappeliseurakunta perustettiin vuonna 1653. Talonpojat rakensivat silloin puisen kirkon, joka rappeutui 1700-luvulla ja korvattiin nykyisellä kirkolla. Vuosina 1899–1900 kirkko korjattiin uusgoottilaistyyliseksi ja vuosina 1973–1974 entisöitiin museoviraston valvonnassa arkkitehti Pekka Pitkäsen johdolla.
Pitkän historiansa vuoksi Kuusiston kirkossa on ollut paljon historiallisesti arvokasta esineistöä, joka on viety Kansallismuseoon.
– Olemme joskus käyneet seurakuntalaisten kanssa katsomassa niitä, Leppänen kertoo.
Joitain helmiä on kuitenkin vielä jäljellä: esimerkiksi sakastin oven yläpuolella oleva rippikello ja saarnatuoli, jonka runko on peräisin Kuusiston ensimmäisestä kirkosta 1600-luvulta. Saarnatuolia koristavat nauhasolmuista riippuvat laakeripuun lehdistä koostuvat niput. Saarnatuolin katos taas on lahjoitettu vuonna 1744. Katos muistuttaa kruunua, jonka yllä kultaisen pallon päällä kohoaa risti ja orjantappuraseppele.
Alttariseinää koristavat joonialaiset pylväät, joiden päihin on muotoiltu uurnat. Niiden kehystämällä alttaritaululla on nykyisin näkymä Jeesuksen viimeisistä hetkistä. Alttaritaulun on maalannut G. Sweidel vuonna 1795. 1900-luvulla alttaritauluna toimi Alexandra Såltinin öljymaalaus Jeesuksen syntymästä. Se on nyt sijoitettu urkuparvelle.
Urkuparvea koristavat kirkkosalista päin katsottuna Jeesuksen opetuslapset samaan tyyliin kuin esimerkiksi Piikkiön kirkossa.
Alttariseinän lisäksi myös kirkon muilla seinillä on pylväitä – joskin maalattuja. Maalaukset korinttilaisista marmoripylväistä löytyivät kirkon entisöinnin yhteydessä vuonna 1973. Sitä ennen niitä peitti sisäseinien laudoitus.
Janica Vilen
