Laitilalainen Johanna Haijanen ja naantalilainen Rea Pelto-Uotila ovat hurahtaneet mehiläisten hoitoon. He laittavat hunajaa lähes kaikkiin ruokiin ja juomiin – jopa kahviin. Säännöllisen hunajan syömisen on havaittu hoitavan tulehduksia, torjuvan flunssaa, auttavan painonhallinnassa, pienentävän sydän- ja verisuonitautien riskiä sekä siedättävän allergioita.
RUOKA. Jo 35 vuotta toiminut Varsinais-Suomen mehiläishoitajat -yhdistys esittelee mehiläisten hoitoa ja hunajatuotteitaan Turun Ruokamessuilla 4.–6. lokakuuta.
– Osaston toisessa päässä on lasipesässä oikeita mehiläisiä, lapsille väritystehtäviä ja kasvomaalausta, kaikille avoin hunaja-aiheinen kilpailu ja hunajaisia esitteitä. Mehiläishoitajien kanssa voi keskustella mehiläisistä ja muusta aiheeseen liittyvästä. Perjantaina yhdistys maistattaa messuyleisölle omenaa ja hunajaa. Messuosaston toisessa päädyssä on eri tuottajia maistattamassa ja myymässä tuotteitaan, kertoo Johanna Haijanen.
Tämän kesän hunaja on mehiläishoitajien mukaan juoksevaa ja hedelmäistä. Maltaista makua siihen tuo mesikaste, jota tulee hunajaan aina erityisesti kuvina kesinä. Hunajan maku, väri ja koostumus vaihtelevat aina sen mukaan, minkä kasvien medestä mehiläiset ovat hunajansa valmistaneet. Sen vuoksi alkukesän hunaja on aina hyvin erilaista kuin loppukesän. Tällä hetkellä kerätään syksyistä kanervahunajaa, joka on koostumukseltaan hyytelömäistä.
Keräys, linkous, selkeytys, kiteytys, purkitus
Laitilalainen mehiläishoitaja Johanna Haijanen kehuu hunajasta tehtyjä kynttilöitä. Ne palavat puhtaasti eivätkä aiheuta terveysriskejä.
Hunajantuotannossa on monta eri vaihetta. Aluksi täytyy tietysti hankkia pesä, mehiläiset ja tarvikkeet. Pesä sijoitetaan niin, että mehiläisillä on lyhyt matka mettä keräämään. Kun hunajaa alkaa kertyä pesän kehiin, se kerätään, lingotaan, selkeytetään, kiteytetään ja purkitetaan. Työtä riittää siis pitkälle syksyyn.
– Talveksi mehiläisten kennoihin laitetaan sieltä anastetun hunajan tilalle sokeriliuosta. Se on mehiläisille parempaa talviravintoa kuin hunaja, koska mehiläiset eivät pääse talven aikana vessaan. Jos ne söisivät koko talven hunajaa, niiden suoli täyttyisi turhan nopeasti. Ruokintalaatikko laitetaan ennen talvea pesän päälle ja siitä mehiläiset ottavat sokeriliuosta, haihduttavat siitä veden ja laittavat sen hunajakennoihin talteen, Haijanen selittää.
Tarhaaja huolehtii myös siitä, että mehiläiset selviävät talvesta talvipallossaan, eivätkä pakastu kuoliaaksi – sekä siitä, ettei lumi pääse tukkimaan lentoaukkoja.
Emo on pesän kuningatar
Mehiläishoitajalla on monia hoitotoimenpiteitä. Yksi tärkeimmistä on varmistaa, että emolla on tarpeeksi tilaa munia.
– Kun pesä alkaa tulla täyteen, mehiläiset pakkaavat hunajaa myös emon munintakennoihin, jolloin sillä ei ole tilaa munia lisää. Se taas aiheuttaa parveilua, ja siksi hoitajan pitää tehdä emolle lisää tilaa, selittää Rea Pelto-Uotila, jonka omat pesät ovat Nousiaisissa ja Mynämäellä.
Kuningatar voi olla kolmekin kertaa isompi kuin muut mehiläiset.
– Se on helppo tunnistaa, sillä usein se kävelee kuningattaren elkein muiden päällä. Emo voi elää viisivuotiaaksikin, mutta yleensä se vaihdetaan jo kolmivuotiaana. Mehiläiset valitsevat oikeassa kehitysvaiheessa olevan toukan ja alkavat kasvattaa siitä uutta emoa. Kun uusi emo on valmis, vanha pistetään päiviltä. Vaikka joskus käy niinkin, että vanha saa jatkaa ja uusi poistetaan, Pelto-Uotila kertoo.
Emoja voi tilata myös kasvattajalta. Silloin pesän mehiläiset valitsevat, hyväksyvätkö ne sen uudeksi emokseen vai kasvattavatko kuitenkin emonsa itse.
– Muutenkin mehiläiset ovat sen verran fiksuja, että korjaavat aina kasvattajansa virheet. Tämä on sellaista hommaa, että usein kun avaa pesän, mehiläiset ovat puuhanneet siellä ihan jotain muuta kuin on itse ajatellut, naurahtaa puolestaan Haijanen.
Sata pesää saattaa elättää
Suurimmalle osalle mehiläisten hoito on harrastus. Jotta siitä saisi elantonsa, pitäisi olla lähemmäs sata pesää ja hyviä hunajavuosia.
– Jos on hyvät lentokelit, ja paljon mettä tarjolla, niin yksi pesä voi tuottaa jopa 90 kiloa hunajaa kesässä. Keskimäärin yhdestä pesästä saa 30–40 kiloa. Mehiläiset eivät lennä, jos on tuulista, sateista tai lämpötila alle 10 astetta. Ja meden määrä kukissa taas vähenee heti, jos lämpöasteita on yli 25, Haijanen kertoo.
Parhaat pesäpaikat ovat yleensä kukkaniittyjen ja puutarhojen läheisyydessä.
– Pesän laittamiseen pitää aina olla maanomistajan lupa ja lisäksi siitä tulee ilmoittaa Ruokavirastoon. Minulla on pesiä omalla maalla, mutta myös ympäri Laitilaa. Parilla marjatilalla mehiläiset ovat auttamassa pölytyksessä, Haijanen sanoo.
Harrastuksen sivutuotteena hoitajille on kehittynyt myös rautaiset vatsalihakset, sillä pesä voi helposti painaa 20 kiloa ja se täytyy aina nostaa niin, ettei se osu omaan vartaloon, jotta mehiläiset eivät litisty.
Suomessa välitetään mehiläisten hyvinvoinnista
Hunajalla on valtavasti terveysvaikutuksia ja mehiläiset tekevät suuren työn pölyttäessään kasveja. Hunajantuotantoon, kuten kaikkien eläinperäisten tuotteiden valmistukseen liittyy kuitenkin eettisiä ongelmia. Suomalaisessa mehiläishoidossa ei kuitenkaan käytetä karkotteita tai hajusteita. Suomessa mehiläisiä rauhoitetaan tarvittaessa savun tai vesisumun avulla – ei kemiallisesti kuten joissain maissa. Savuttimen käyttöä pyritään minimoimaan, ja savuttimen polttoaineena käytetään vain puhtaasti palavia orgaanisia materiaaleja, kuten lahoa puuta.
Suomessa myöskään kuningattaren toisen siiven leikkaamista parveilunestotoimena ei pidetä eettisenä hoitotapana.
– Meillä omassa yhdistyksesssa ja myös Suomen Mehiläishoitajien Liitolla on sellainen käsitys, että tämä leikkaus on sellainen vanha toimintatapa jota ei juurikaan enää tehdä, uskoo Varsinais-Suomen Mehiläishoitajien puheenjohtaja Marko Leino.
– Jokainen mehiläishoitaja pyrkii hoitamaan mehiläisensä mahdollisimman hyvin. Monille mehiläishoitajille mehiläisten hyvinvointi on suoranainen intohimo, jonka eteen ollaan valmiita tekemään hyvinkin suuria ponnistuksia. On myös hyvä huomata, että terve ja hyvinvoiva mehiläisyhteiskunta kerää myös runsaimman hunajasadon, joten hyvinvointi ja tuotanto eivät ole toistensa vastakohtia, Leino lisää.
Janica Vilen
