Uudenkaupungin museon loppuvuosi kuluu ”Wähälapsen” merkeissä

Syyslomalaisille luvassa lelujen metsästystä

Vanhat nuket ovat myös esillä Uudenkaupungin museon Wähälapsena-näyttelyssä.

Wahlbergin museotalossa kävijä voi tutustua uusikaupunkilaiseen lapsuuteen kuvien ja esineiden kautta. Syyslomaviikolla luvassa on myös tehtäviä lapsille.

UUSIKAUPUNKI. Wahlbergin museotalon, tutummin Uudenkaupungin museon päänäyttely keskittyy lapsuuteen yli sadan vuoden takaisessa kaupungissa.

– Näyttely on esillä aina ensi vuoden tammikuulle, eikä tänä vuonna ole erillistä joulunäyttelyä, kertoo museoamanuenssi Jonna Junkkila.

– Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettemmekö koristelisi museota jouluisaksi, hän sanoo.

Wähälapsena-päänäyttelyn keskiössä ovat muun muassa Augusta Olssonin ottamat lapsikuvat. Lisäksi esillä on muun muassa sadan vuoden takaisia kätilön työvälineitä, lasten leluja, koulumateriaalia sekä ehkä kaikkein pysäyttävimpänä osasto, missä esillä on pienten lasten hautajaiskutsuja ja valokuvia lapsista ruumisarkuissa. Lapsikuolleisuus kun oli vielä sata vuotta sitten varsin yleistä. Todettakoon vielä, että Uudessakaupungissa aloitti työskentelynsä ensimmäinen koulutettu kätilö vuonna 1770.

– Harmillista on tietysti se, että esimerkiksi kuvat ovat enimmäkseen porvaristosta. Köyhemmällä väellä ei juuri ollut varaa otattaa lapsistaan valokuvia, Junkkila kertoo.

Syyslomapuuhaa lapsille

Syyslomaviikon ajan, eli vielä huomisen perjantain, lapset voivat etsiä museoon piilotettuja leluja, jotka löydettyään vieraat saavat muistoksi puisen leluhyrrän. Lisäksi museon alakerrasta löytyy näyttelyyn liittyviä tehtäviä.

– Joulukuussa museo myös lauantaisin jälleen avoinna, Junkkila muistuttaa.

Injektioruisku kuului kätilön työvälinelaukun sisältöön.

Talojen tarinoita tulossa

Junkkilan mukaan ensi vuoden kevätnäyttely on suunnitteilla ja se kulkee työnimellä Talojen tarinoita, mutta asiasta tiedotetaan vielä myöhemmin tänä vuonna.

– Ajatuksenamme on, että näyttely koostuisi puutalokaupunkimme rakennuksista ja kaupungin kehittymisestä. Aihe on hyvin laaja ja monipuolinen, Junkkila painottaa ja sanoo, että tarkoitus olisi saada suunnitteluun mukaan myös Vanhat Talot-toimijoita.

– Mitä enemmän saamme erilaisia tarinoita koottua yhteen, sitä kattavampi näyttelystä tulee.

Kevätnäyttelyn suunnittelun lisäksi Uudenkaupungin museolla on käynnissä yhteinen hanke Rauman museon kanssa.

Hanke yhdessä Rauman museon kanssa

Co-Creation of Cultural Heritage Databank eli yhteiskehittämällä kulttuuriperintötietopankki –hanke lähti liikkeelle tänä syksynä yhdessä Rauman museon kanssa. 

– Hankkeen tavoitteena on luoda yhdessä paikallisten asukkaiden kanssa merkityksellinen ja avoin kulttuuriperintötietopankki valituista kaupunginosista. Tarkoituksena on kerätä ja tallettaa alueiden asukkaiden muistoja, tapoja, nykyaikaa ja elämänmenoa sekä esimerkiksi paikkatietoja. Tietojen kerääminen ja tallentaminen tapahtuvat työpajoissa, joissa jokaisessa on oma teemansa.

– Hankeen työpajat aloitetaan marraskuussa ja ensimmäisten työpajojen teemana on lapsuus, Junkkila kertoo.

Työpajoihin ovat tervetulleita kaikki Uudenkaupungin ruutukaava-alueella asuvat henkilöt. Koska työpajan teemana on lapsuus, ovat alueilla asuvat lapset ja nuoret mitä lämpimimmin tervetulleita osallistumaan.

Uudenkaupungin ensimmäinen työpaja on Wahlbergin museotalossa maanantaina 11. marraskuuta kello 18.

Matkalaukkumuseolle jatkoa

Uudenkaupungin museon museoamanuenssi Jonna Junkkila on pakannut matkalaukkuun museoesineitä ja vieraillut muun muassa kouluissa ja päiväkodeissa kertomassa historiasta. Hän kertookin toiminnan laajentuneen siten, että matkalaukkumuseota viedään myös vanhainkoteihin.

– Pilottina on toiminut Kuunari ja sen myötä saatujen hyvien kokemusten myötä vierailen myös vanhainkodeissa kertomassa ja juttelemassa vanhusten kanssa historiasta.

Rainer Tähtinen