Paimion Hakassa vaihtuu väki

Paimion Hakan toiminnanjohtaja Kalle Partanen siirtyy koripallon puolelle Kaarinaan. Lisäksi miesten edustusjoukkueen päävalmentaja on vaihtunut ja valmennuspäällikön työsopimus päättyy tämän kauden loppuun. Torstaina 3. lokakuuta PaiHan miehet pelaavat viimeisen kotiottelunsa kello 19.

PAIMIO. Paimion Hakan väistyvä toiminnanjohtaja Kalle Partanen kiittelee paihalaisia ja yhteistyökumppaneita kuluneista vuosista:

Matka Hakassa on ollut hieno: nappulana, pelaajana, isänä, valmentajana ja nyt viimeinen olympiadi toiminnanjohtajana. Kiitos luottamuksesta, yhteistyöstä, avusta ja unohtumattomista kokemuksista, niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin, hän kommentoi.

Jatkossa hän toimii Kaarinassa Ura Basketin edustusjoukkueen operatiivisena johtajana.
Siirtyessäni nyt työskentelemään muihin tehtäviin, tiedän että Haka on tänään niin taloudellisesti kuin urheilullisestikin vahva ja hyvin hoidettu seura. Lämmin kiitos siitä teille jokaiselle. Kiitos, että olen saanut olla mukana. Nähdään kentillä, hän jatkaa.

Valmennuspäällikkö vaihtuu

Myös valmennuspuolella tapahtuu muutoksia. Valmennuspäällikkö Rodrigo Martins Vazin kahden vuoden työsopimus päättyy kauden lopussa sopimuksen mukaan.

Olemme saaneet Hakassa nauttia Rodin valmennusosaamisesta, innostavuudesta sekä uusista ideoista kahden vuoden ajan. Emme kuitenkaan päässeet neuvotteluissa sopimuksen yksityiskohdista, joten yhdessä Rodrigon kanssa sovimme, ettemme käytä sopimuksen optiovuotta, kertoo Hakan jalkapallojaoston puheenjohtaja Tero Lahti.

Rodrigo kiittää Paimion Hakaa mahdollisuudesta tulla valmentamaan Suomeen ja Paimioon.

Vuodet Paimiossa ovat olleet hienoja ja opettavaisia monella tavalla. Paimio jää sydämeeni kaupunkina, jossa on hyviä ihmisiä ja innostuneita pelaajia kommentoi Rodrigo.

Tavoitteenani on edelleen tulla hyväksi valmentajaksi ja neuvottelut valmennusuran jatkumisesta Suomessa ovat käynnissä, hän jatkaa.

Hakan johtokunta on yhdessä Rodrigon kanssa aloittanut suunnittelemaan, miten Rodrigon työt jaetaan seurassa.

Viimeisenä kahtena vuotena Rodrigon johdolla olemme kehittäneet pelaajien henkilökohtaisia taitoja sekä valmentajien yhteistyötä. Tämä työ jatkuu seurassa Rodrigon suunnitelmiin pohjalta, kertoo Lahti.

Tom Powers on miesten edustuksen uusi valmentaja

Paimion Hakan jalkapallon miesten edustusjoukkueen päävalmentajaksi on nimitetty Tom Powers. Uusi päävalmentaja aloittaa tehtävässä 1. marraskuuta.

Powers siirtyy Paimion Hakaan Turun Palloseuran organisaatiosta, jossa hän on toiminut vuodesta 2017 alkaen poikien ASM-joukkueen päävalmentajana ja vuodesta 2016 alkaen miesten reservijoukkueen päävalmentajana. Aiemmin hän on toiminut muun muassa Salon Palloilijoissa talenttivalmentantajana ja edustusjoukkueen apuvalmentajana sekä eri tehtävissä Åbo IFK:ssa.

Useiden muiden valmentajatutkintojen lisäksi Powers on suorittanut UEFA A -tutkinnon vuonna 2018.

On todella hienoa liittyä mukaan seuraan, jonka toiminnassa on mukana niin paljon intohimoisia ihmisiä, kommentoi Powers.

Haluan omaksua näiltä ihmisiltä tämän intohimon seuraa kohtaan. Pyrkimyksenäni on luoda joukkueelle tunne yhteenkuuluvuudesta sekä ylpeys Paimion Hakan edustamisesta, hän jatkaa.

Miesten edustusjoukkue taistelee sarjapaikan säilyttämisestä Kolmosessa.

Tavoitteenani on vakiinnuttaa joukkueen paikka 3. divioonassa ja tulevaisuudessa tavoitella paikkaa vielä ylempänä 2. divisioonassa, kertoo tuore päävalmentaja.

Janica Vilen