Nautelankosken museon syksyn ohjelmistossa luentoja ja näyttelyjä

Nautelankosken museo Liedossa
Nautelankosken museo. Kuva: RAGIP ÖNSOY.

LIETO. Liedon museo järjestää syksyn aikana kaksi luentoa Nautelankosken museossa yhteistyössä Lieto-opiston kanssa. Lokakuun alussa Ilkka Virta pitää luennon Viipuri – koulujen kaupunki. Näyttely on esillä lokakuun loppuun.

Marraskuun lopulla Riku Kauhanen luennoi puhdetöistä. Puhdetyöt ovat historiallisesti vanha ja kansainvälinen ilmiö. Luennon yhteydessä pääsee myös katsomaan puhdetöitä esittelevää näyttelyä. 

Lisäksi Lepakot tieteen ja taiteen siivin on esillä syyskuun loppuun asti Lauri Nautelan museon auditoriossa.

Museoon ja luennoille on vapaa pääsy.

Lepakkotietämystä tieteen ja taiteen keinoin
Vesisiippa myllyssä: Kesän aikana saattaa yksi tai kaksi vesisiippaa oleilla omassa rauhassaan myllyssä olevan välitasanteen hirren kolossa. Kuva: LIEDON MUSEO.

Lepakot tieteen ja taiteen siivin -näyttely avaa monia lepakoihin liitettyjä mielleyhtymiä ja kertoo lepakoiden kiinnostavasta biologiasta. Näyttelyssä pääsee näkemään myös muita yöeläimiä Yöllä – en ollutkaan yksin -kuva-ääniteoksessa, jonka ovat toteuttaneet luontoharrastajat Risto Lindstedt ja Jarmo Markkanen. Näyttely on osa samannimistä Suomen kulttuurirahaston rahoittamaa hanketta ja toteutettu Luonnontieteellisen keskusmuseon ja Liedon museon yhteistyönä. 

Lepakot liittyvät Nautelankosken maisemiin hyvin kiinteästi, sillä tiedetään, että ainakin 1900-luvun alusta on vesimyllyssä asunut vesisiippayhdyskunta kesäisin. Lisäksi alueella lentelee myös isoviiksisiippoja ja pohjanlepakkoja. Näyttelyn yhteydessä on käytettävissä koululaisille suunnattu monilukutaitopaketti, joka innostaa pohtimaan lepakoita koskevia tekstejä ja kuvia. Paketin ovat toteuttaneet tutkija, tietokirjailija ja runoilija Mia Rönkä sekä sanataideohjaaja Veera Vähämaa.

Museoamanuenssi Terhi Ykspetäjä-Remes kertoo, että kävijöitä näyttelyssä on ollut mukavasti. 

– Äkkiseltään tilastoista laskin, että yli 3 000 ihmistä on lepakot nähneet tänä kesänä. Ja syyskuun kävijät tulee sitten vielä lisäksi. 

–Lepakoiden yö -tapahtumassa laskettiin koko päivän aikana lähemmäs 300 kävijää, lisää Ykspetäjä-Remes. 

Ihmiset ovat olleet kiinnostuneita ja lepakot ovat herättäneet monenlaisia tunteita.

– Meillä on ollut näyttelytilassa lapsille pöytä, jossa on ollut piirustusvälineet ja värityskuva, ne ovat olleet suosittuja Nyt meillä on lasten piirtämiä ja värittämiä lepakoita kahvion seinillä, Ykspetäjä-Remes sanoo. 

Näyttely siirtyy seuraavaksi Turun yliopiston kasvitieteelliseen puutarhaan, missä se on tammikuun loppuun asti. 

Tietokirja ilmestyy ensi vuonna

Ensi vuonna Lepakot tieteen ja taiteen siivin -hankkeen lopputuotteena ilmestyy lapsille suunnattu tarinallinen tietokirja, jonka tekijöinä ovat Rönkä, Lilley sekä kuvittaja Nadja Sarell.

– Kirja tulee myyntiin Nautelankosken museoon. Myös kirjan julkistamistilaisuus pidetään Nautelankosken museossa, Ykspetäjä-Remes toteaa. 

Katariina Mäkinen-Önsoy

 

 

Juttuun päivitetty tieto osana Lepakot tieteen ja taiteen siivin -hanketta ilmestyvän tietokirjan julkistamistilaisuudesta, joka pidetään Nautelankosken museossa. Huomenna 19.9. ilmestyvässä Lietolainen-erikoisjulkaisussa lukee vielä, että julkistamistilaisuuden paikka ei ole varmistunut, sillä lehti ehti mennä painoon ennen tiedon saapumista.