Turun Hope kerää uusia koulureppuja alueen vähävaraisille perheille

Apua tarvitsevien perheiden määrä kasvanut Turun seudulla rajusti

TURKU. Vapaaehtoisvoimin toimiva Hope ry kerää koulureppuja Turun ja sen ympäryskuntien vähävaraisille lapsiperheille. Reppujen keräys toteutetaan Hansakorttelissa 7.–9. elokuuta klo 14–18 sekä 10. elokuuta klo 12–16. Maanantaista 12. elokuuta alkaen lahjoituksia voi toimittaa Turun Hopen tiloihin. Lahjoitettavan repun tulee olla uusi ja ajanmukainen.

Keräyksen tavoitteena on saada reppuja kaikenikäisille koululaisille. Syksyn lähestyessä repun merkitys on suuri, ja erityisesti nuorille sopivia reppuja kaivataan kipeästi.

– Trendikkäät kangasreput ovat todella suosittuja yläkouluikäisten keskuudessa. Lisäksi urheilulliset reput ovat haluttuja, koska ne sopivat koulun lisäksi myös vapaa-ajan harrastuskäyttöön. Isompien lasten merkkireput ovat usein vähävaraisissa perheessä liian kallis hankinta, Turun Hopen tiiminvetäjä Arja Heinonen kertoo.

– Valitsemme reppujen saajat asiakasperheidemme joukosta. Pyrimme löytämään mahdollisimman hyvin lapsen ikään ja omiin mieltymyksiin sopivan repun.

Koulureppujen keräys alkaa keskiviikkona 7. elokuuta Hansakorttelissa, Thaliatorilla. Turussa koulujen syyslukukausi alkaa keskiviikkona 14. elokuuta, mutta reppulahjoituksia voi tehdä elokuun loppuun asti.

Viikolla 32 reppuja voi toimittaa Thaliatorin keräyspisteeseen keskiviikosta perjantaihin klo 14–18 ja lauantaina klo 12–16. Maanantaista 12. elokuuta alkaen reppulahjoituksia otetaan vastaan Turun Hopen tiloissa Itäharjulla osoitteessa Voimakatu 5. Voimakadulle lahjoituksia voi tuoda elokuun loppuun asti maanantaista torstaihin klo 10–14 sekä ma 19.8. klo 17–19.

Apua tarvitsevien perheiden määrä kasvanut rajusti

Vuoden 2018 keräyksellä saatiin koulureput yli 300 lapselle ja nuorelle. Tänä vuonna tarve on vielä suurempi. Hopen kautta odottaa reppua yli 800 lasta Turun alueella.

– Turun Hopen asiakasperheiden määrä on lisääntynyt tasaisesti jo usean vuoden ajan. Viime vuonna perheitä oli yhteensä noin 500 ja lapsia ja nuoria noin 1 200. Juhannukseen 2019 mennessä Hopen asiakkaaksi on kirjautunut jo noin 350 uutta perhettä, joissa on yhteensä yli 800 lasta ja nuorta, Arja Heinonen kertoo.