NAANTALI. Veera Ruohomäen Metsä – mielen narratiivi -näyttely on esillä 15.–22. huhtikuuta Naantalin Taidehuoneella.
– Valitsen teoksen tekniikan käsittelemäni aiheen mukaan. Tekniikka on väline jonkin tietyn tavoittamiseksi, ja se myös ohjaa työskentelyä, Ruohomäki kertoo.
– Maisema on aina ikään kuin laulanut minulle, mutta vasta muutama vuosi sitten sain ilmiölle nimen: synestesia, aistien sekoittuminen. Maalaamalla, kollaasityöskentelyllä ja luonnonväreillä värjäämällä koen pääseväni lähimmäs sitä sisäistä kokemusta, jonka haluan tässä näyttelyssä jakaa.
Ruohomäen kollaaseissa käyttämät materiaalit ovat usein hauraita: simpukoita, rikkinäistä lasia, suomuja, sudenkorentoja ja kuivattuja kasveja.
– Teokseni liittyvät aikaan ja sen kulumiseen. Minua kiinnostavat hetket, jotka muovaavat meitä siksi keitä olemme juuri nyt ja keiksi olemme matkalla.
Taiteilija on kiinnostunut pienuuden ja äärettömyyden tutkimisesta, suhteista ja suhteellisuudesta:
– Teosta pitää voida katsoa sekä läheltä että kaukaa, viipyillen tai vilkaisten. Samoin minua kiehtovat myytit, ihmisyys, luonto – tarinat. Ilman mennyttä ja nykyistä metsää en olisi minä.
Ikiaikainen metsä vertautuu näyttelyssä uniin ja alitajuntaan, se on kotipiirin ja järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolella oleva tuttu tuntematon. Metsänpeitto, johon voi joutua, samalla turvallinen ja hoitava maaäidin syli. Sydämen sykkeen tahdistaja.
C. G. Jungin mukaan puu ja metsä antavat ihmiselle rauhoittavan tunteen siitä, mitä elämä todella on. Puuta katsellessa tajuaa vaistomaisesti elämän peruslainalaisuuksia, esimerkiksi syntymän, kasvamisen, kehittymisen, vanhenemisen ja kuoleman. Metsässä saa kosketuksen syvimpään, tiedostamattomaan olemukseensa, ja voi kokea elämän mysteerin samalla tavoin kuin lukemattomat aiemmat sukupolvet.
– Metsällä on oma erityinen kykynsä näyttää meille todellisuutta, herättää jotain oman mielen rajojen ulkopuolista, universaalia. Metsä ei tarvitse sanoja, kieltä. Se hengittää yhteistä olemustamme, Ruohomäki luonnehtii.
