Omavelkaisen takauksen myöntäminen Raision Futiksen hallihankkeelle puhutti valtuustossa

Veijo Mikola (sd.) kävi pitämässä puheenvuoron varsin erikoiseksi muodostuneessa Raision kaupunginvaltuuston kokouksessa, vaikka ei varsinaisesti saanutkaan puheenvuorolleen lupaa valtuuston puheenjohtajalta Janne Laulumaalta (sd.). Puheenvuoron aihe oli toki tarpeellinen, sillä Mikola halusi varmistaa, että valtuutettuja muistutetaan päätettävän asian sisällöstä, neuvottelutauon ja ajoittain jopa omituiseksi muodostuneen pitkän keskustelun jälkeen.

RAISIO. Valtuutetut olivat mitä ilmeisimmin levänneet hyvin joulutauon aikana, sillä vuoden ensimmäisessä valtuuston kokouksessa Raisiossa riitti keskustelua. Etenkin Raision Futiksen hallihanke ja siihen loppujen lopuksi myönnetty omavelkainen takaus aiheutti paljon puhetta, ajoittain sekavaa kokoustoimintaa sekä yhden neuvottelutauon. Eikä äänestyksiltäkään vältytty.

Raision Futiksen toiveena on perustaa osakeyhtiö, joka vuokraisi kaupungilta Vaisaaren tekonurmikentän maapohjan sekä huoltorakennuksen ja rakennuttaisi kentän päälle ylipainehallin, eli niin sanotun kuplahallin. Projektiin RaiFun myöhemmin perustettava yhtiö tarvitsee luonnollisesti lainaa ja hakeekin Raisiolta 800 000 euron omavelkaista takausta.

Vihreät ja vasemmisto mietteliäinä

Parituntisen kokouksen viimeisenä asiana käsitelty takaus RaiFun ylipainehallihankkeelle herätti paljon kysymyksiä. Valtuustolla on selvästi yhteinen halu saada Raisioon ympärivuotinen jalkapallon harrastuspaikka, mutta hallihankkeen toteutustapa ja erityisesti RaiFun esittämässä toteutusmallissa esitetty perustettava yhtiö ja sen talous mietityttivät valtuustossa. Eniten asia herätti kysymyksiä vihreiden ja vasemmistoliiton edustajien mielissä.

Pekka Heikkilä (vihr.) halusi muun muassa, että perustettavan yhtiön talousriskit selvitetään ja pohditaan kentän käytön muutoksia. Heikkilän ja monen muunkin valtuutetun mielestä pitää miettiä, voiko kaupungin kuntalaisten käyttöön rakentaman kentän hallinnoinnin luovuttaa ulkopuoliselle taholle – esityksen mukaan Raision kaupunki voisi hallin toteuduttua vain vuokrata hallia käyttöönsä arkipäivisin.

– Esitän, että asia palautetaan ja esittämiini kysymyksiini haetaan vastaukset, ennen kuin päätämme takauksesta. Kuplahalli on hyvä ajatus, mutta jos päätämme takauksesta näillä tiedoilla, olemme hataralla pohjalla, sanoi Heikkilä ja sai kannatuksen esitykseensä Niko Toivoselta (vihr.).

Heikkilän palautusesitys kuitenkin kaatui äänestyksessä selvin luvuin 38-5.

Käsittelyn jatkuessa Emma Lindqvist (vas.) yritti esittää palautusta toistamiseen, perusteena sen selvittäminen, olisiko hallin rakentaminen Raision kaupungin omana hankkeena mahdollista. Pekka Närhinen kannatti.

Kaupunginjohtaja Ari Korhonen totesi, että hänen tulkintansa mukaan asiaa ei voi saman käsittelyn aikana esittää kahdesti palautettavaksi, ja tämä muotoseikka pitkitti kokousta entisestään. Pidetyn neuvottelutauon jälkeen Korhonen oli edelleen samaa mieltä, ja Närhinen päätti vetää kannatuksensa pois, jolloin esitys raukesi kannattamattomana. Näin ainakin varmistettiin se, ettei asiaan tarvitse muotoseikan takia hakea ratkaisua hallinto-oikeudesta.

Takaus myönnettiin lopulta

Useiden puheenvuorojen jälkeen asiasta päästiin lopulta äänestämään, ja kaupunginhallituksen tekemä pohjaehdotus omavelkaisen takauksen myöntämisestä meni siis läpi. Äänestyksessä vastaehdotuksena oli lopulta Heikkilän esitys, joka sisälsi toimenpidealoitteen, jossa haluttiin kaupunginvaltuustolle vielä selvitys hänen esittämiin kysymyksiin. Nyt tehdyn päätöksen mukaan jää kaupunginhallituksen omaan harkintaan, tuoko se vielä tiedonantona valtuustolle asian lisäselvitystä, esimerkiksi perustettavan yhtiön taloudellisista näkymistä lainan maksuun.

Puheenjohtaja yllättyi käsittelyn vaikeudesta

Asia saatiin siis lopulta päätettyä, mutta totta puhuen kokous oli välillä muuttumassa poliittiseksi farssiksi lukuisten puheenvuorojen ja asian käsittelykäytännön epäselvyyksien vuoksi.

– Käsittelystä jäi sellainen kuva, että näistä asioista ei olisi valtuustoryhmille kerrottu lainkaan ennen kokousta. Näin ei ole, sillä asian valmistelu on ollut avointa ja kaikilla ryhmillä on ollut tietoa siitä, miten asiassa edetään, kertoi valtuuston puheenjohtaja Janne Laulumaa (sd.) erikoisen kokouksen jälkeen.