Mikko Jantosen eläkepäivien ensimmäisenä tavoitteena on kirjoittaa ylös suvun historiaa.
RAISIO. Eipä osannut Mikko Jantonen arvata, millaisen uran hän tekeekään Raision seurakuntapuutarhurina, kun nuorena miehenä vuonna 1983 haki töitä Raision kaupungilta. Kaupungilla ei ollut työtä tarjota, mutta seurakunnalla sitä vastoin oli tarvetta osaavalle puutarhurille. Jantonen otti yhteyttä seurakuntaan, ja se poiki työn, josta mies jäi vuodenvaihteessa eläkkeelle.
Uransa aikana Jantosen ensisijaisena vastuuna oli hoitaa seurakunnan hautausmaa-alueita. Eikä työ ollut pelkästään piha-alueiden siistinä pitämistä, sillä 35 vuoden aikana hautausmaata on laajennettu useaan otteeseen, kiinteistöjä on remontoitu ja rakennettu lisää, ja työ on muuttunut koneiden avulla tehtäväksi. Muutoksen tuulet ovat puhaltaneet kovasti.
Raision seurakunta on ollut monessa suhteessa edelläkävijä. Kun hautausmaan alue alkoi käydä ahtaaksi, seurakunnassa aloitettiin tuhkauksen ja uurnahautauksen ”markkinointi”.
– Ihmiset ottivat uurnahautauksen nopeasti omakseen. Sitä mietittiin monen monta kertaa, että miten saamme uurnahautauksen yhtä arvokkaaksi kuin perinteisen arkkuhautauksen, ja mielestäni onnistuimme siinä, muistelee Jantonen.
Monessa Suomen seurakunnassa vain murto-osa hautauksista tehdään tuhkaamalla, mutta Raisiossa peräti 70 prosenttia vuosittain – vaihtelua luonnollisesti on, mutta Jantosen kokemuksen mukaan luku on viime vuosina ollut noin 70 prosenttia – omaisista valitsee tuhkauksen. Raision seurakunnan tarjoamat uurnahautaukset – ja luonnollisesti myös uurnahaudat – ovatkin tyylikkäitä ja arvokkaita, joten eipä ihme, että monet omaiset valitsevat tämän hautausmuodon.
Uurnasukuhautojen yhteyteen rakennettu Kirkkauden Kappeli on yksi näkyvä todiste Raision seurakunnan modernista ajattelusta.
– Vuonna 1992 valmistunut kappeli ja kallioon louhittu uurnahautausmaa olivat ihmetyksen aiheena valmistuttuaan. Monista seurakunnista tultiin katsomaan niitä, ja moni seurakunta otti niistä mallia.
– Raisio oli jo 1980-luvun lopulla mielestäni aika urbaani paikkakunta, ja ihmiset olivat valmiita uudistuksiin. Tästä syystä uurnahautaus löi läpi, eikä seurakunnan tarvinnut rakentaa uutta hautausmaata syrjään keskustasta.
Tiimihenki tuo tuloksia
Työ seurakuntapuutarhurina on siis paljon muutakin, kuin mitä ihmiset ulospäin näkevät. Mikko Jantonen oli monissa laajennuksissa ja korjausrakentamisen urakoissa seurakunnan omana valvojana, varmistamassa, että kaikki sujuu kuten on sovittu ja mikä on seurakunnan kannalta parasta.
– Seurakuntapuutarhurin työ on esimerkki tehtävästä, jossa vastuullisena viranhaltijana ei koskaan voi olla varma, onko tehnyt tarpeeksi. Vaikka hautaukset on tehty virheettä, hoidettu haudat, pidetty huoli puistoalueista ja palveltu asiakkaat, sekä tehty talousarvion hankkeet ja hankinnat, niin voi silti tuntua, että teinkö tarpeeksi. Esimiehen tuki onkin tässä tärkeätä, jos on varma tuesta, on mahdollista jaksaa ja yltää yhä parempaan, pohtii Jantonen.
Jantosen mielestä – ajatus, joka on helppo jakaa – jokainen työyhteisö on niin vahva kuin on työyhteisön tiimihenki.
– Olen ymmärtänyt työyhteisön sisäisen hengen merkityksen työpisteen menestymiseksi. Työntekijät ovat todellakin työyhteisön arvokkain voimavara, ja sitä ovat erityisesti työssään viihtyvät työntekijät. Antamalla työntekijöilleen vastuullisia kokonaisuuksia ja kohtelemalla kaikkia hyvin työnantaja saa työyhteisöstä motivoituneen ja parhaansa tekevän yksikön.
– Tässä eläkkeelle jäämisen yhteydessä haluankin kiittää kaikkia Raision hautausmaalla työskennelleitä työpanoksestanne. Kaikkia en varmasti tunnista, mutta saa tulla morjestamaan, jos jossain minut tavoittaa, toivoo Jantonen.
Sukuhistoria talteen
Mikko Jantosen eläkepäivien ensimmäinen iso tavoite on kirjoittaa sukuhistoriaa talteen.
– Talven aikana on tarkoitus haastatella äitiä ja kirjoittaa jälkipolville muistiin isän suvun vaiheita. Äiti on kuullut anopiltaan paljon tarinoita, jotka on syytä kirjoittaa talteen, etteivät ne koskaan unohdu, kertoo Jantonen.
Idea sukuhistorian tallentamisesta tuli viime kesän sukutapaamisessa.
– Tapasin paljon pikkuserkkuja, joilla ei ollut oikeastaan mitään tietoa isäni suvun historiasta. Isäni isoisä esimerkiksi oli Amerikan-kävijä, joka teki kaksi vuosien mittaista työmatkaa New Yorkiin. Haluan, että nykyiset ja tulevat polvet voivat lukea näistä tapahtumista.
