KOLUMNI. Tällä hetkellä työpöytäni pursuaa tutkimusaineistoja, muistiinpanoja, sovitettavia nuotteja, arkistoitavia papereita ja lukemattomia, myös luettuja, kirjoja. Monet asiat ovat keskeneräisiä, tehtävät rästissä ja deadlinet lähestyvät. Miten kuvaava termi ajankäytön kannalta tuo deadline onkaan: kuoleman raja, kuoleman viiva, siis jonkinlainen päätepiste.
Kiireessä kaiken kaaoksen keskeltä yritän löytää tarvitsemiani tietoja kirjoitettavaksi ja oikeita nuotteja mukaan otettavaksi. Se tunne, kun vasta käsissäni ollut paperi ei löydykään! Pinna kiristyy, sähläys lisääntyy. Se ei kuitenkaan auta etsinnässä eikä tilanteessa ollenkaan, vaan lisää hallitsemattomuuden tunnetta. Samaan aikaan kännykkä soi tai sähköpostilla tulee kuin ohituskaistalta lisää tehtäviä, jotka vaativat toimenpiteitä heti, tässä ja nyt. Kaaos on imaisemaisillaan minut kokonaan pyörteisiinsä!
Työpöydän epäjärjestys on kuin kuva elämästä, joka haastaa monin tavoin. Suloiseen sekamelskaan sulautuvat perhe, koti, työ, harrastukset jne. Elämä liukuu elämisestä suorittamisen puolelle. Asiat eivät aina suju sillä tavalla kuin haluaisi. Ajankäyttö ei pysy omassa hallinnassa. Joskus kaikkea on vain yksinkertaisesti liian paljon. Juuri tällaisessa tilanteessa tarvitsen pysähtymistä. Minun pitää muistuttaa itseäni asioiden ja elämän tärkeysjärjestyksestä. Mitkä asiat tarvitsevatkaan toimintaa heti, jotka on aika hoitaa ja mitkä asiat voivat odottaa, jotka toivottavasti aika voi hoitaa.
Paperien alla, kirjapinon pohjimmaisena on teos, jonka valkoisessa selässä näkyy otsikko ”GOTT 9.0”, Jumala 9.0. Samalla tavoin kuin kirja- ja paperipinoni pysyy pystyssä Jumalasta kertovan kirjan päällä, niin voin oman elämäni kaaoksen keskellä luottaa siihen, että Jumala on. Hän on perustus, johon voin ankkuroitua. Hän on perustus, joka ei horju, vaikka ympärillä myllertää ja kaaos tuntuu nielaisevan. Jumala antaa rauhan, levon, turvan ja toivon. Toivon, joka kantaa myös elämän päätepisteen yli Jumalan syliin.
”Viisauden lähde, vie viisauteen. / Tietäni ohjaa, kun matkaani teen. / Luottaa voin Isäni rakkauteen. / Kätkeydyn suojaasi turvalliseen. // Yksin en pystyisi taistelemaan. / Voiman ja viisauden sinulta saan. / Heikkojen auttaja voittamaton, / ainoa toivoni sinussa on.” (Virsi 923: 2, 3)
Katarina Engström, Raision seurakunnan kanttori
