Naantalin kaupungintalon valtuustosaliin uutta tekniikkaa ja pihalle Toripuisto

Naantalin kaupungintalon työmaat valmistuvat

Naantalin kaupunginvaltuutettuja uusien järjestelmien käyttöön koulutti 10. syyskuuta Caverion Finland Oy:n Juhana Kari. Kuvat: Ragip Önsoy.

Naantalin kaupungintaloa on remontoitu viime kuukausina niin ulko- kuin sisäpuoleltakin. Av- ja kokoustekniikan uusimisen yhteydessä edistetään valtuuston kokousten kuvaamisesta ja taltioinneista laadittuja aloitteita ja mielipiteitä. Maanalaisten tilojen remontin vuoksi jouduttiin avaamaan torin puoleinen piha, johon rakentuu uusi Toripuistoksi nimetty alue. Tuon alueen tuleviin käyttötarkoituksiin on mahdollista nyt vaikuttaa vastaamalla kaupungin nettisivuilta 15. syyskuuta asti löytyvään kyselyyn.

NAANTALI. Naantalin kaupungintalolla on urakoitu useammassa kohteessa kesän aikana. Hallintopalvelujen ja Tilalaitoksen yhteishankkeena toteutettu valtuustosalin parantamisurakka valmistui tällä viikolla. Kaupunginvaltuusto testasi järjestelmää ensimmäistä kertaa maanantaisessa kokouksessaan.

– Hallintopalvelut kilpailutti salin av- ja kokousjärjestelmät sekä tilasi akustiikan parantamista koskevat suunnitelmat Akukon Oy:ltä. Näiden suunnitelmien perusteella tehtiin kahden järjestelmän kilpailutus, jonka voitti Caverion Finland Oy, hallintojohtaja Riitta Luotio kertoo.

Luotion mukaan hallintopalveluiden toteuttamaan kilpailutukseen sisältyi muun muassa kolme ääniohjautuvaa kameraa.

Naantalin kaupunginvaltuutettujen pöydissä on myös uutta tekniikkaa.

– Tekniset valmiudet on siis olemassa, jos valtuusto päättää jatkossa striimata kokoukset yleiseen tietoverkkoon. Kameroiden avulla voidaan nauhoittaa myös esimerkiksi henkilöstölle suunnattuja koulutuksia. Näin koulutuksen annin voi jälkikäteen katsoa YouTube-kanavalta tai intrasta itselleen sopivalla aikataululla, Luotio toteaa.

Tilalaitos puolestaan on parantanut salin lämmitys- ja valotekniikkaa. Valaisimien huoltovaikeus kiinteiden pöytien takia säilyy, mutta led-lamppuihin siirryttäessä huoltoväli kasvaa.

Panostusta äänen ja kuvan toistoon

Valkokankaan tilalle asennettiin suuri näyttötaulu, joka koostuu 16 näytöstä. Myös pöytätasot on uusittu vastaamaan laitteiden vaatimuksia.

Materiaalivalintojen takia sali on ollut varsin kaikuisa, mikä on taas tuonut mukanaan kuuluvuusongelmia.

– Kun kaupungintalo rakennettiin 25 vuotta sitten, kovapintaisten materiaalien käyttö sopi aikansa mukaisiin arkkitehtuurisiin näkemyksiin. Nuo lasi-, kivi- ja metallimateriaalit ovat aiheuttaneet kuitenkin akustisia ongelmia kuten esimerkiksi jälkikaiuntaa, kiinteistöpäällikkö Pekka Alm sanoo.

Salin akustiikkaa parannetaan desibeliverhoilla, jotka saadaan käyttöön kuun loppuun mennessä. Mikäli verhot eivät paranna akustiikkaa riittävästi, niin absorptiopintaa on mahdollista lisätä salin takaseinille sekä pöytien etureunaan.

– Akustiikkaa parantavilla ratkaisuilla varmistetaan se, että uusista laadukkaista laitteista saadaan kaikki mahdollinen ilo irti. Onhan tämä av-remontti kaiken kaikkiaan melko makea uudistus, lisää Alm.

Vesieristystöistä Toripuiston suunnitteluun

Kaupungintalon maanalaisten tilojen remontin valmistuttua Toripuistoksi nimetty alue kunnostetaan vapaa-ajanviettopaikaksi. Talveksi alue saa suojakseen sepelikerroksen, mutta jatkossa paikkaa muokataan kaupunkilaisten mielipiteitä kuunnellen.

Näkyvimmät urakkakohteet löytyvät kaupungintalon ulkopuolelta. Koko 25-vuotisen historiansa ajan hyvin vähäisellä käytöllä ollut kaupungintalon edustan pieni puistomainen alue laitetaan nyt uuteen uskoon. Vinkkejä puistoalueen käyttöön kysytään kuntalaisilta Naantalin kaupungin nettisivuilta löytyvällä kyselyllä 15. syyskuuta asti.

– Varsinaiseen osaperuskorjaukseen kuului kaupungintalon pohjoisseinustan kuivausjärjestelmän uusiminen, johon sisältyi lämpö- ja vesieristystöitä. Työt sijoittuivat myös parkkihalliin, jonka rakenteet ulottuvat lähelle maanpintaa, Pekka Alm kertoo.

– Töiden aikana auki kaivettu alue, joka on saanut sijaintiaan kuvaavan nimen Toripuisto, on tarkoitus rakentaa vapaa-ajanviettopaikaksi kaupunkilaisten mielipiteitä kuunnellen. Alue sopii mainiosti puistokäyttöön, sillä rakennusjärjestyksen mukaan siihen ei voi sijoittaa kerrosalaltaan korkeita rakenteita, jatkaa Alm.

Katariina Mäkinen-Önsoy