KOLUMNI. Tämän kesän aikana on virinnyt keskustelu siitä, kannattaako koko Suomi pitää asuttuna. 75 % suomalaisista on sitä mieltä, että koko Suomi tulee pitää asuttuna, kun taas monet poliitikot ovat olleet sitä mieltä, etä kaupungistuminen on vääjäämätöntä ja sitä ei voida pysäyttää. Helsinkiläiset poliitikot vannovat tiiviin rakentamisen nimiin ja sitä perustellaan sillä, että silloin palvelut saadaan kustannustehokkaiksi ja julkinen liikenne toimivaksi. Tiiviit kaupunkiyhteisöt tuovat tosin mukanaan lieveilmiöitä. Meille suomalaisille kun on ominaista se, että tarvitsemme sen oman reviirimme. Itse en viihtyisi Helsingin Kalasataman tai Jätkäsaaren kaltaisilla alueilla – ahdasta ja rumaa tehoarkkitehtuuria. No thanks!
Itse pääkaupunkiseudulla pitkään työskennelleenä olen nähnyt kaikki ne kasautuvat ongelmat, joita ihmisten sullominen pienelle alueelle aiheuttaa. Näitä kaupungistumisen haittapuolia ei juurikaan keskustelussa tuoda esille. Minua ihmetyttää myös, miksi joku haluaa asua ahtaasti ja maksaa asumisestaan tähtitieteellisen hinnan. Monet perustelevat Helsingin keskusta-asumistaan sillä, että pääsee elokuviin ja teatteriin sekä muiden palveluiden ääreen nopeasti. Sauvossa asuessani olen käyttänyt enemmän kuin koskaan muun muassa Helsingin kulttuuripalveluita. Täältä on Helsinkiin puolitoista tuntia ja Turkuun puoli tuntia. En ole jäänyt mitään vaille palveluiden suhteen Sauvoon muuttamisen jälkeen. Asumisen laatu on arvovalinta. Haluatko puhtaan ilman ja luonnon, kiireettömyyden, lähiruoan jne. vai elokuvateatterin korttelin päähän asumuksestasi?
Mitä tulee suomalaisten ruokahuoltoon, monet kansanedustajammekaan eivät taida ymmärtää, mistä se ruoka todella sinne pöytään tulee. Juteltuani erään kansanedustajamme kanssa kyseisestä asiasta, oli hän sitä mieltä, että kyllä sitä ruokaa aina riittää ja ns. ruoan kriisivarantoja ei tarvittaisi nykyisessä määrin ja että mahdollisen kriisin sattuessa saamme ruokaa muilta EU:n alueilta. Olen aika varma, että jokaisessa maassa halutaan turvata ensisijaisesti oman kansan ruokahuolto ja muiden auttaminen tuskin käy ensimmäisenä mielessä.
Entäs sitten, kun meillä maaseutu tyhjenee ja sieltä olennaiset peruspalvelut häviävät? Kuka jää asumaan maaseudulle huolehtimaan ruokahuollostamme etenkin jos maatalous ei tuota maatalousyrittäjälle riittävää toimeentuloa? Tällöin tämä elinkeino vääjäämättä hiipuu. Kukaan ei suostu jatkamaan sellaista yritystoimintaa, jossa esim. arvaamattomat sääolosuhteet tai jatkuvasti yrittämisen olosuhteita heikentävä ja poukkoileva lainsäädäntö aiheuttavat kohtuuttomia riskejä. Hän, joka sen duunin pellollaan tekee, on oikeutettu saamaan siitä riittävän korvauksen.
Viime kesänä oli surullista katsottavaa, kun pellot olisivat soveltuneet lähinnä riisin viljelemiseen ja tänä vuonna mieletön kuivuus aiheuttaa katovuoden. Näissä ilmastollisissa olosuhteissa täytyy olla todellista sissihenkeä, että jaksaa olla maatalousyrittäjänä.
Ja lopuksi. En itse usko kaupungistumisen loputtomaan kasvuun ja toivottavasti päättäjänä saan myös tulevaisuudessa toimia maaseutuasumisen puolestapuhujana. Katson juuri terassillani auringonlaskua ja nautin hiljaisuudesta. Maaseudulla sielu lepää.
Jari Hakkarainen
Sauvon kunnanvaltuuston pj.
