Raision uusi ja tilava lintutorni vihittiin käyttöön kevätmuuton aikaan

Nyt kelpaa lintubongata!

Turun lintutieteellisen yhdistyksen oppaat Raimo Hyvönen (etualalla), Kauko Häkkilä ja Arto Kalliola kertovat, että edelliseen lintutorniin mahtui korkeintaan viisi henkilöä kerrallaan. ”Nyt on hyvät uudet tilat bongaukselle” he kehuvat. Kuvat: Ragip Önsoy.

Lintujen kevät- ja syysmuuton aikainen levähdyspaikka Raisionlahden luonnonsuojelualueella on saanut uuden uljaan lintutornin, jossa on tilaa bongausryhmillekin.

RAISIO. Raisionjokilaakson luonnonsuojeluyhdistyksessä ja Turun lintutieteellisessä yhdistyksessä iloitaan Raisionlahdella 25. huhtikuuta käyttöön vihitystä uudesta lintutornista. Raisiolainen lintuharrastaja Kauko Häkkilä kertoo, että opastuksissa on parhaillaan menossa 17. toimintavuosi.

– Lintutieteellisessä yhdistyksessä on parisenkymmentä aktiivista opasta, joista minä opastan virallisesti Raisionlahden linturetkiä, molempia yhdistyksiä edustava Häkkilä sanoo.

Linturetkillä oppaina Häkkilän tapaan yli kymmenen vuoden ajan toimineet Raimo Hyvönen ja Arto Kalliola luonnehtivat Raisionlahden ympäristöä Varsinais-Suomen parhaimmaksi paikaksi lintubongaukselle.

Raision uusi lintutorni.

– Luonnonsuojelualueeksi vuodesta 1984 lähtien lasketulla alueella loppui metsästäjien harjoittama ammuskelu vuosikymmenen loppuun mennessä kokonaan. Raision kaupunki on puolestaan huolehtinut niittotöistä rehevöitymisen ehkäisemiseksi, lintuharrastajat kiittelevät.

Parannuksia tärkeälle bongauspaikalle

Raisionlahden pohjukka on tärkeä lintujen kevät- ja syysmuuton aikainen levähdyspaikka, onhan lintutieteellisen yhdistyksen mukaan lahdella havaittu muuttoaikaan melkein kaikki Suomessa pesivät kahlaajalajit. Lyhyeksi hetkeksi pysähtyvien muuttajien joukosta voi hyvällä onnella löytää myös muun muassa mustatiiran, pikku-uikun tai vaikka jalohaikaran.

Raision ympäristöpäällikkö Kirsi Anttilan mukaan uuteen lintutorniin on saatu monia parannuksia: Se on ensinnäkin edellistä suurempi ja turvallisempi. Lisäksi matalammat kaiteet mahdollistavat lyhyempienkin lintubongaajien vierailut tornissa.

– Käyttömukavuutta lisäävät penkki ja tornin alla oleva sadekatos. Nämä ovat merkittäviä uudistuksia, sillä harrastajat kertoivat vanhan tornin olleen pitkään jo aivan liian ahdas ja rakenteiltaan huojuva, Anttila toteaa.

Lintutornin yhteyteen on rakennettu tasanne, josta lintuja voi tarkkailla myös torniin kiipeämättä.

– Täysin esteetöntä paikasta ei valitettavasti saa sen sijainnin takia, Anttila lisää.

Kohteen suunnittelijana toimi Sweco Rakennustekniikka Oy:n Jukka Sillanpää, joka on itsekin lintuharrastaja.

Talkootyöllä iso merkitys

Tiesitkö?

Opastuksia Raisionlahden lintutornilla järjestetään huhti–toukokuussa maanantaisin ja keskiviikkoisin kello 18–20.

Kesätauon jälkeen palataan opastettujen linturetkien pariin elo–syyskuussa.

Raisionlahdelle on laadittu hoitosuunnitelma, jonka mukaisia hoitotoimenpiteitä, kuten ruovikon niittoja, on tehty säännöllisesti. Keskeisenä osana hoitosuunnitelman toteuttamista ovat säännölliset sidosryhmätapaamiset, joihin osallistuu paikallisyhdistysten, kaupungin ja ELY-keskuksen luonnonsuojeluyksikön edustajia.

Lintutornin suunnitteluun, rahoittamiseen ja rakentamiseen osallistuivat Raision kaupungin kunnallisteknisten palvelujen, ympäristöpalvelujen ja vapaa-aikapalvelujen lisäksi Raisionjokilaakson luonnonsuojeluyhdistys, Raision Omakotiyhdistys ry ja raisiolainen Sakari Alaranta.

Tornin vihkiäistilaisuudessa nauhan leikkasivat kaupunginjohtaja Ari Korhonen, teknisen lautakunnan puheenjohtaja Aki-Petteri Löfgren, vapaa-aikalautakunnan puheenjohtaja Risto Rihko sekä paikallisyhdistysten edustajat.

– Kun näkee yhdistysaktiivien palon harrastukseensa, jota he myös ylläpitävät omalla panoksellaan, voi lintubongaukseen hurahtaa kuka tahansa. Uudesta tornista kiikaroidessani olen ehtinyt nähdä jo esimerkiksi harmaahaikaran ja mustavariksen, kaupunginjohtaja sanoo pilke silmäkulmassaan.

Katariina Mäkinen-Önsoy

 

 

 

Kevään suuri lintutornitapahtuma Tornien taisto käydään lauantaina 5.5. kello 5–13 muun muassa Kuusistonlahden eteläisessä lintutornissa, Vaarniemenkallion näkötornissa ja Järvelän lintulavalla Kaarinassa, Järvelän lintutornissa Liedossa, Kaidanpään lintutornissa Maskussa, Mietoistenlahden lintutornissa, Paraisten Mattholmsfladan, Pettebyn, Jungfruskärin ja Stenskärin torneissa, Raisionlahden lintutornissa, Ruskon Vajosuon luontotornissa sekä Sauvon Maalun näkötornissa.