Destia suunnittelee ja rakentaa ohituskaistat välille Nousiainen–Kurjenmäki

NOUSIAINEN. Destia on voittanut ohituskaistaparin rakentamisurakan välille Nousiainen–Kurjenmäki valtatielle 8. Liikenneviraston tilaamassa urakassa suunnittelutyöt aloitetaan huhtikuussa ja koko urakka valmistuu syksyllä 2019.

Suunnittele ja toteuta (ST) -urakkamuodolla toteutettavaan urakkaan sisältyy molempiin suuntiin tulevien ohituskaistojen rakentaminen, melusuojauksen parantaminen, yhden sillan uusiminen sekä rinnakkaisväylien rakentaminen. Lisäksi hankkeessa parannetaan korjattavan osuuden valaistusta ja rakennetaan riista-aidat.

– Liikenteen on ennakoitu tulevaisuudessa kasvavan alueella, joten nyt toteutettavilla tiejärjestelyillä sujuvoitetaan liikennettä ja parannetaan valtatien turvallisuutta, kertoo Destian työpäällikkö Eetu Väisänen.

Hanke on osa valtatie 8 Turku–Pori -välin parantamisurakkaa. Destia on aiemmin toteuttanut urakan Nousiaisten, Luostarinkylän kohdan sekä Luvia–Pori -hankkeet.