Tänään on joka puolella Suomea juhlittu naispappeutta, sillä ensimmäinen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon naispappi vihittiin virkaansa tasan 30 vuotta sitten. Seutusanomien haastattelussa naispappeuden nykypäivää ja tulevaisuutta pohtivat Turun Katariinanseurakunnan kirkkoherra Leena Kairavuo ja Maskun seurakuntapastori Sini Maaria-Kataja, joka syntyi samana vuonna, kun ensimmäiset naispapit vihittiin.
SEURAKUNTA. Tänään 6. maaliskuuta on kulunut tasan 30 vuotta siitä, kun Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon vihittiin ensimmäinen naispappi. Nyt papeista on naisia jo 48 prosenttia. Teologisen tiedekunnan opiskelijoista naisia on jo kaksi kolmannesta, joten sukupuolijakauma tulee muuttumaan tulevaisuudessa edelleen.
Tänään Pappisliitto on juhlistanut kirkon yhtä, yhteistä pappisvirkaa, johon kutsumisen ja siinä toimimisen edellytyksenä ei ole papin sukupuoli, vaan papin halu palvella Jumalaa ja hänen kirkkoansa. Siksi Pappisliitto haluaisi, että Suomessa luovutaan naispappi-sanan käytöstä.
– Naispapeista ja naispappeudesta puhuminen ylläpitää kuvaa, että pappeus on miehistä ja papit lähtökohtaisesti miehiä. Muutaman vuoden kuluttua enemmistö virassa olevista papeista on naisia. Koska kirkossamme on yksi pappisvirka, ei ole tarpeen puhua erikseen miespapeista ja naispapeista vaan voidaan puhua lyhyesti ja ytimekkäästi ihan vain papeista, Pappisliitto linjaa.
Naisten osuus on noussut koko ajan paitsi pappien keskuudessa myös kirkon johtotehtävissä; vuonna 2017 kirkkoherroista naisia oli 20 %. Piispoista naisia on toistaiseksi ollut vasta yksi.
– Matkaa siihen, että myös kirkon johtajien sukupuolijakauma on tasainen, on vielä kuljettavana. Johtajuus tulisi nähdä nykyistä laajemmin sukupuolesta riippumattomana, Pappisliitto toteaa.
Turussa juhlittiin naispappeutta solidaarisissa tunnelmissa
Turun Tuomiokirkossa järjestettiin tänään merkkipäivän kunniaksi juhlajumalanpalvelus ja juhlaruokailu, johon oli kerääntynyt naispappeja – myös monia sellaisia, jotka ovat toimineet pappina jo sen 30 vuotta. Yksi tilaisuuden juhlapuhujista oli Turun Katariinanseurakunnan kirkkoherra Leena Kairavuo.
– Oli liikuttavaa ja koskettavaa kokea se voimakas ja valoisa tulevaisuuteen katsova tunnelma ja naisten välinen solidaarisuus, joka tilaisuudessa vallitsi. Toivon, että voin omalla paikallani ja omalta osaltani rohkaista naisia eteenpäin ja ihan konkreettisesti antaa jalansijaa ja mahdollisuuksia. Itsekin olen saanut urani aikana paljon kannustusta rohkaisua vanhemmilta naispastoreilta, hän kommentoi juhlan jälkeen.
Piispainkokous ja Kirkkohallitus ovat 2000-luvulla merkittävällä tavalla edistäneet tasa-arvon toteutumista papiston keskuudessa. Erillisiä pappisvihkimyksiä vain miehille ei enää järjestetä. Sukupuoleen perustuva työvuorojen järjestely on kielletty. Kirkkoherran virkaan ei enää katsota kelpoiseksi henkilöä, joka kieltäytyy työskentelystä alaistensa kanssa näiden sukupuolen perusteella.
– Meidät on kutsuttu tähän tehtävään ja jos joku sitä vastustaa, niin se on hänen ongelmansa. Vastustajien tila on tällä hetkellä todella kapea. Jokaisella on toki oikeus ajatella, mitä haluaa, mutta yhteistyöhon täytyy pystyä jokaisen kanssa ja muita pitää pystyy kohtelemaan kunnioittavasti ja ystävällisesti, Kairavuo selittää pelisääntöjä.
Pappisliitto katsoo, että kehitys on ollut oikeansuuntaista, mutta edelleen kirkossa on tehtävää syrjimättömyyden ja yhdenvertaisuuden saralla. Edelleen osa papeista joutuu kestämään virkansa tai kutsumuksensa kyseenalaistamista seurakunnan jäsenten taikka työtoverien taholta. Usein syrjintä on piilevää ja vaikeasti tunnistettavaa. Tähän tulee työyhteisössä ja seurakunnan kaitsennassa puuttua. Halveksuntaa tai vähättelyä ei voi suvaita, vakavammasta häirinnästä ja vihapuheesta puhumattakaan.
Naisvaltainen seurakunta
Turun Katariinanseurakunnan seitsemästä papista kuusi on naisia, kuten myös suurin osa seurakunnan muistakin työntekijöistä. Myös seurakunnan toiminnassa käy enemmän naisia kuin miehiä. Kun Kairavuo vuonna 2014 haki kirkkoherran paikkaa, ehdolla oli yhdeksän miestä ja yksi nainen – ja nainen valittiin välittömillä vaaleilla.
– Silloin tuomiokapituli asetti kolme meistä vaalisijoille työkokemuksen ja muun pätevyyden perusteella ja sitten seurakunta sai äänestää. Minä sain eniten ääniä. Vaalien aikana en kokenut, että sukupuolikysymys olisi noussut esiin mitenkään erityisesti, mutta uskon kyllä, että jotkut äänestivät minua siksi, että olen nainen. Sukupuolellani saattoi siis olla vaalissa myönteinen merkitys. Ehkä ihmiset ajattelivat, että nyt on naisen aika, hän pohtii.
Työstään Kairavuo on tykännyt paljon ja hän kokee, että vaikutusmahdollisuudet kirkkoherrana ovat hyvät. Naisten vähäiseen määrään kirkkoherran paikoilla hän näkee monta syytä.
– Ensinnäkin paikkoja tulee auki nykyään todella vähän, kun seurakuntia yhdistetään. Toiseksi naiset hakevat niitä vähemmän. Naiset ovat olleet varovaisempia hakemaan johdon tehtäviä myös kirkon ulkopuolella. Ehkä miehillä on enemmän halua johtotehtäviin, mutta siihen asiaan tulee varmasti muutos, Kairavuo ennustaa.
Naispiispoja tarvitaan
Suomessa on ollut vain yksi naispiispa, vastikään eläkkeelle jäänyt Irja Askola. Arkkipiispaksi haki yksi nainen, Heli Inkinen ja Kairavuo oli mukana tämän tukijoukoissa.
– En siksi, että hän on nainen, vaan siksi että hän on taitava nainen. Meillä on kirkon sisällä niitä taitavia ja päteviä naisia joukossamme yhä enemmän ja enemmän. Ja kun kerran seurakunnan työntekijöistä suurin osa on naisia, niin olisi hyvä, että heitä olisi myös piispakunnassa. Eri sukupuolet tuovat eri näkökulmia ja tasapainoa. Samalla se olisi merkki siitä, että naiset kelpaavat ja pystyvät, Kairavuo perustelee.
Kairavuo vihittiin papiksi helsinkiläiseen kaupunkiseurakuntaan vuonna 2001. Silloin eri herätysliikkeissä oli jonkin verran nykyistä enemmän naispappeuden vastustajia, mutta pääosin mitään negatiivista ei tullut sukupuolen vuoksi vastaan.
– Kyllä meillä kaikilla varmasti jotain negatiivisia kokemuksia on, mutta ne ovat onneksi marginaalisia. Ja tilanne parantuu koko ajan. Täytyy muistaa, että tämä 30 vuotta on vielä aika lyhyt aika, kun miettii kirkon historiaa. Paljon on jo tapahtunut, Kairavuo iloitsee.
Mistä Kairavuo sitten on saanut kipinän pyrkiä urallaan eteenpäin?
– Olen kasvanut sellaisen kansanopiston kupeessa, jossa oli naisrehtori, joka antoi voimakkaan naisjohtajan esikuvan. Myös omassa suvussani on ollut vahvoja naisia. Ei niinkään johtotehtävissä, mutta he ovat näyttäneet suuntaa olemalla rohkeasti sitä, mitä ovat ja osoittaneet esimerkillään, ettei nainen ole yhtään miestä heikompi, Kairavuo muistelee.
Hengellisellä saralla hän on pitänyt esikuvanaan nyt jo edesmennyttä kirkon piirissä tunnetuksi tullutta kirjailijaa ja sanoittajaa Anna-Maija Raittilaa, joka on asunut osan elämästään Kaarinassa.
Aiemmat sukupolvet ovat tehneet suuren työn
Maskun seurakuntapastori Sini-Maaria Kataja syntyi vuonna 1988, juuri ennen ensimmäisten naispappien vihkimistä, joten hän ei muista aikaa, jolloin nainen ei voinut olla pappi. Tarinoita siltä ajalta hän on toki kuullut.
– Aiemmat sukupolvet ovat tehneet suuren työn ja raivanneet tietä meille nuoremmille. Vuonna 1988 naispapit saattoivat saada jopa tappouhkauksia, minä taas en ole ikinä joutunut kokemaan minkäänlaista syrjintää. Kun nämä muinaiset asiat muistaa, niin iloitsee kyllä erityisellä tavalla siitä, että voi toimia pappina, hän kommentoi.
Yksi tapaus tulee Katajan mieleen aivan hänen uransa alkuvaiheilta.
– Se oli vuosi 2013 tai 2014, kun yhteen kirkolliseen toimitukseen toivottiin minun tilalleni miespappia. Se oli vielä niin, että perhe itse ei pitänyt asiaa tärkeänä, mutta lestadiolaistaustaiselle suvulle asia oli tärkeä. En muista, miten tilanne tarkalleen meni, mutta minä en tehnyt sitä toimitusta, mutta en myöskään loukkaantunut asiasta. Myös keskusteluyhteyden vaaliminen on tärkeä asia, hän sanoo.
Kataja vihittiin papiksi 10.3.2013 eli viisi vuotta sitten. Opinnot ovat vielä hyvässä muistissa.
– Opiskelin Åbo Akademissa ja muistan kyllä, että tiesin niitä ihmisiä, joille naispappeus oli vaikea asia, mutta se ei ikinä käynyt ilmi, eikä meitä naisia kohdeltu mitenkään eri tavoin. Ilmapiiri oli aina hyvä ja kunnioittava, hän kertoo. Mitään ohjeistusta mahdollisten syrjintätapausten varalle ei opinnoissa annettu, hän muistelee, mutta luottaa, että kirkkoherra hoitaisi homman kotiin Maskussa, jos ongelmia ilmenisi.
Janica Vilen
