Myyntiennätys Kauppakeskus Myllyssä – kasvua lähes 10 miljoonaa euroa

RAISIO. Vuonna 2017 Kauppakeskus Myllyssä tehtiin kauppaa 223 miljoonan euron arvosta, lähes 10 miljoonaa euroa yli viime vuoden. Myllyn liikkeiden yhteenlaskettu myynti kasvoi lähes 5 prosenttia. Asiakaskäyntien määrä oli 5,5 miljoonaa, mikä on +0,5 prosentti verrattuna vuoteen 2016.

– Olemme todella tyytyväisiä viime vuoden tulokseen. Kauppakeskuksessa viihdytään, vietetään aikaa ja käytetään rahaa. Yli 40 euron keskiostos asiakaskäyntiä kohden on Suomen parhaimmistoa kauppakeskusmarkkinassa, kertoo Kauppakeskus Myllyn toimitusjohtaja Kati Kivimäki.

Lähes kaikki toimialat kasvattivat myyntejään. Toimialojen suurimmat kasvut nähtiin sisustamisessa ja kodin tarvikkeissa, kauneudessa ja terveydessä sekä kahvila- ja ravintolatoimialalla.

Joulukuu onnistui yli odotusten

Joulukuussa Myllyssä tehtiin kauppaa 32 miljoonalla eurolla. Myynnin kasvu oli lähes 7 prosenttia: 2 miljoonaa euroa edellisvuotta enemmän. Myös asiakasmäärä kasvoi lähes prosentin.

– Joulun alla tehtiin Myllyn päiväkävijämääräennätyksiä. Myllyn vetovoima näyttäytyy vahvana, kun kauppakeskukseen saapuu asiakkaita koko Varsinais-Suomen alueelta, Kivimäki iloitsee.

Vuonna 2017 viisi uutta liikettä ja palvelua

Vuoden 2017 aikana Myllyssä aloitti toimintansa viisi uutta liikettä. Kauppakeskuksen valikoima täydentyi uusilla tulokkailla, joista muun muassa muotikauppa Kekäle rantautui Varsinais-Suomessa ensimmäisenä juuri Myllyyn. Designer- ja lifestylekenkien erikoisliike Zio hurmasi asiakkaat upeilla kengillään ja laukuillaan. Isojen miesten vaateliike Mr. Big laajensi miestenvaatevalikoimaa ja Friitala toi laadukkaat nahkatuotteet Myllyn asiakkaille. Forexin valuutanvaihtopiste on ollut ahkerassa käytössä länsipäädyssä.

Seitsemän uutta liikettä ja palvelua tulossa kevään aikana

Myllyyn on kevään aikana avautumassa runsaasti uusia liikkeitä. Hyvinvointiketju Hehku sekä sisustusliike Manterol Casa avaavat pian liikkeensä Myllyn länsikäytävällä, lasten lahjatavara- ja sisustusliike Bunny and Bear sekä design- ja sisustusliike Designkolmio täydentävät valikoimaa entisestään.

Raision Seurakunta avaa maaliskuussa toimipisteensä Myllyn, mikä osaltaan täydentää laajaa palveluvalikoimaa.

– Muutama muu sopimus on myös jo allekirjoitettu, mutta julkistamme toimijat vasta vähän myöhemmin, Kivimäki sanoo.