KOLUMNI. Näin joulun alla tulee tavallista useammin ajateltua lapsia. Siihen on monta syytä, joista osa on hengellisempiä ja osa materialistisempia. Kaikkia niitä yhdistää kuitenkin yksi asia, lapsen onni. Jos toki muutoinkin, mutta ainakin joulun aikaan moni meistä pysähtyy miettimään lastemme iloa ja hyvinvointia.
Keskustelin viime viikolla erään ystäväni kanssa lasten oikeuksista. Hän pyrkii työnsä kautta tuomaan niitä tunnetuksi sekä päättäjille että muille. Vaikea työ kuulemma, vaikka lasten oikeuksien sopimus tuli voimaan Suomessa jo vuonna 1991. Päivittäin seuraan lapsiasiainvaltuutettu Tuomas Kurttilan Twitter-päivityksiä, joissa pohditaan lasten asemaa ja sen parantamisen tarpeita Suomessa. Työnsarkaa riittää hänelläkin.
Oman työni kautta lapset ovat läsnä ja etenkin tilanteissa, joissa kaikki ei ole mennyt niin sanotusti ihan putkeen. Kelan tutkijana seuraan huolestuneena nuorten toimeentulotuen saajien määrää ja pohdin, miksi niin monilla nykypäivän Suomessa elämä tuntuu menevän jo nuoruusiässä ihan umpisolmuun. Siis silloin, kun elämän pitäisi tarjota parastaan ja ovien olla avoinna uusille hyville kokemuksille.
Kuntapäättäjänä puolestani näen, kuinka suuri merkitys julkisilla palveluilla on lasten ja nuorten hyvinvoinnin turvaamisessa. Ilmainen koulutus sekä laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut ovat niitä kulmakiviä, joiden päälle olemme rakentaneet hyvinvointivaltiomme. Emme vain oikein jaksa aina muistaa tätä. Huolenpito muuttuu puheissa liian usein holhoamiseksi.
Kun yhdistän kaksi näkökulmaani lapsiin ja nuoriin, en näe kovin ruusuista tulevaisuutta. Kansallisen kouluterveyskyselyn tulosten mukaan meillä Liedossakin on paljon lapsia, jotka eivät viihdy tai pysty olemaan iloisia koulussa. Mielenterveysongelmat ovat jo alakouluiässä ihan liian yleisiä, eikä asiaa helpota se, että internetin käyttöön on muodostunut monella riippuvuus.
Saman kyselyn mukaan vähintään joka kolmatta 4.- tai 5.-luokkalaista on kiusattu lukuvuoden aikana koulussa. Liedonkin koulut ovat mukana KiVa-koulussa, Turun yliopiston kehittämässä kiusaamisen vastaisessa toimenpideohjelmassa. Oikein sisäistettynä ja resursoituna se tarjoaa hyvät välineet ennaltaehkäisevään työhön lasten kanssa siellä, missä he viettävät suuren osan päivästään.
Tutkimusten mukaan lapsia kiusataan esimerkiksi sen takia, että he tulevat pienituloisista perheistä. Ratkaisu tähän ei ole se, että vanhempia syyllistetään tai todetaan, että kiusaamiseen ei voida puuttua, jos se ei näy opettajan silmiin. Poissulkeminen ja yksin jättäminen ovat pahimpia kiusaamisen muotoja, tämäkin ihan tutkittu juttu.
Mitä me päättäjät voimme tehdä? Unicefin entinen pääsihteeri J. P. Grant on sanonut, että lapsen oikeus on aikuisen velvollisuus. Tässä vaiheessa valtuustokautta monessa kunnassa pohditaan erilaisten politiikkaohjelmien tekemistä tai päivittämistä. Nyt voisi olla hyvä hetki tarttua lasten ja nuorten hyvinvointiin. Pelkkä tutkittu tieto ei riitä, jos ei ole tahtoa tehdä asioita toisin.
Minna Ylikännö
Liedon kunnanvaltuuston pj.
