MIELIPIDE. Minulla oli suuri kunnia osallistua Suomen Sotaveteraaniliiton 60-vuotispäiville Helsingin Messukeskukseen kutsuttuna vieraana 29.9.2017. Kyseisenä aamuna hyppäsin Turussa junaan. Minua vastapäätä istuutui iäkkäämpi mieshenkilö. Vaihdoimme muutaman sanasen ja esittäydyimme toinen toisillemme. Juttu alkoi lupaavasti rönsyillä.
Mies kertoi olleensa sotavuosina sotalapsena Ruotsissa. Ihailtavasti tuo mies kipeää asiaa käsitteli. Oli osannut poimia tapahtuneista seuranneen hyvän. Sain jopa lukea miehen mukana kulkevan, koskettavan kirjeen, jonka Ruotsissa asuva kasvattiäiti oli pojan biologiselle äidille sotavuosina kirjoittanut. Siitä kirjeestä huokui lämpö ja aito sydämellisyys sekä tunne, jonka vain äiti voi toiselle äidille välittää. Kaikilla sotalapsilla ei ollut yhtä hyvin. Joskus ei tarvita kuin junamatkan verran ja tunneside tuntemattomaan on syntynyt.
Messukeskukseen saavuin jännittyneissä tunnelmissa. Sotaveteraaneja kohtaan olen tuntenut aina erityisen suurta arvostusta. Vaihdettuani tässä äskettäin työpaikkaa perhepäivähoitajasta kodinhoitajaksi olen päässyt arkipäiväisessä kanssakäymisessä auttamaan myöskin heitä, joiden ansiosta maamme on itsenäinen. Arvostus vain kasvaa. Samalla toivon, että voisin tehdä vielä enemmän. Messukeskuksessa yritin ujuttaa itseni juttusille mahdollisimman monen kanssa. Lyhyessä ajassa olin monta uutta ystävällistä ihmistä ja kohtaamista rikkaampi. Paljon jäi silti tarinoita kuulematta.
Miten muotoilla voi kauneimman kiitoksen? Laulu, joka niitti taannoisessa Sotaveteraaniliiton kilpailussa erityisen kunniamaininnan. Laulu sai ensiesityksensä tuolla Sotaveteraaniliiton 60-vuotisjuhlassa Mikael Konttisen laulamana. Salin täydeltä veteraaneja ja heidän omaisiaan oli kuulemassa. Presidenttiparikin oli paikalla.
Maailman kokoisella pallolla yksi laulu ei ehkä niin suuria saa aikaan. Mutta se on meille tekijöille tärkeä ja toivomme siitä välittyvän kauneimman mahdollisen kiitoksen sotavuosien aikana kuin sen jälkeenkin tehdystä työstä. Tähän päivään voi menneestä ottaa paljon oppia. Kun kaikki ei mene suunnitellusti, on asenteella merkitystä. Kaveria ei jätetä ja yhdessä olemme vahvempia kuin yksin. Sinivalkoisen lippumme alla olemme mielipide-eroista, asenteista ja elämäntilanteiden erilaisuuksista riippumatta yhtenäinen kansa.
Kiitos kuuluu teille sotiemme veteraanit. Meillä muilla on vastuu ja velvollisuus tehdä parhaamme, jotta pysyy hyvänä ja säilyy se, minkä puolesta on taisteltu ja niin paljon uhrattu.
Päivi Jalo
Masku
