Naantali Costa Food Festival saa jatkoa viikonloppuna

NAANTALI. Naantali Costa Food Festival debytoi Nantalin rannassa viime vuonna ja tänä vuonna tapahtuma järjestetään uudelleen 18.–20. elokuuta. NCFF on pääsymaksuton ruokatapahtuma kävijöille, jotka arvostavat hyvää ruokaa ja lähituottajien tekemää pyyteetöntä työtä kuluttajien eteen. Tarjolla on lähituottajien lisäksi street food -kategoria, sekä ravintolaosasto, jossa lähiseutujen ravintolat pääsevät tuomaan itseään näkyville brändeillään sekä tuotteillaan. Ruoan tarjoajia on osallistumassa tapahtumaan noin kolmekymmentä.

– Kaunis Naantalin vanha kaupunki tarjoaa upean ympäristön meren rannalle sijoittuvalle ruokatapahtumalle. NCFF on rento ruokatapahtuma, jossa koko perhe voi nauttia hyvästä ruuasta ja yhdessäolosta sekä samettisista elokuisista illoista, sanoo tapahtuman tuottaja Henri Väisänen.

Lähituottajat ovat olleet erityisen innostuneita mahdollisuudesta päästä esittelemään omia tuotteitaan sekä saamaan näkyvyyttä keskeisellä paikalla Naantalissa. Lähituottajien esilläolo on koettu tärkeäksi osaksi tapahtumaa, jotta voidaan vastata kasvavaan kiinnostukseen siitä, mistä ruokapöytiin tulevat ainesosat ovat oikeasti peräisin. Lisäksi alueelle rakennetaan tapahtumaravintola, jonne ihmiset voivat tulla nauttimaan alueelta ostettuja ruokia viinilasillisen kera.

Esiintymislava sijaitsee tapahtumaravintolan vieressä. Lavan ilmaisohjelmassa on tarjolla paneelikeskusteluita, arvontoja ja kilpailuja sekä Kaks Kokkii – parivaljakon järjestämiä kokkausnäytöksiä.

Kaks Kokkii eli Pasi Kuronen ja Matias Haapsaari ovat lähiruoan puolesta puhuva kokkiduo, joka tekee sisältöä mm. Youtubeen. Naantali Costa Food Festivalilla Kaks Kokkii jalkautuu myös tapahtuma-alueelle tekemään kiertäviä kokkausnäytöksiä ”kokkikärryllä” suoraan lähituottajien kojuista valikoiduista tuotteista. Tapahtuman jatkot huipentuvat Sannin keikkaan Kaivohuoneella perjantaina 18. elokuuta.

Tapahtuman järjestää Haukantupa Oy / Wanha Salakuljettaja yhteistyössä Visit Naantalin ja Naantalin kaupungin kanssa. Mukana ovat myös lähes kaikki rannan ravintolat.