Radio-ohjattavien autojen SM-osakilpailut Raisiossa lauantaina

Kuva: EuroRc -Turku

RAISIO. Raisiossa Kerttulan rc-autoradalla järjestetään kauden 2017 viimeinen FTT-SM osakilpailu lauantaina 5. elokuuta kello 8–17. Kilpailuun on ilmoittautunut kovia kuskeja, muun muassa tämän kauden pohjoismaiden mestari, suomen mestari ja muutamia muita kansainvälisiä meriittejä keränneitä kisaajia Suomesta ja ulkomailta.

Kerttulan radalla nopeudet nousevat jopa yli 100km tunnissa. Paikallista väriä kisoissa edustaa RSRCA:n kuskeista Antti Louhi, Marko Tammi, Valtteri Pausio ja Juuso Tammi. 

Pienoisautoilu on autourheilumuoto, joka sopii lähes kaiken ikäisille. Harrastajia löytyy aina alle kouluikäisistä eläkeläisiin. Pienoisautoilussa on haastetta sekä ajamisesta että auton huoltamisesta ja säätämisestä. Hyvin huollettu ja kuskin toiveiden mukaan säädetty auto toimii kunnolla, pysyy kunnossa ja on tietenkin myös nopea radalla.

Sähkö-touring- autoilla ajetaan kesällä ulkona asfalttiradoilla ja talviaikaan neulahuopa matoista tehdyillä sisäradoilla. Touring-autot muistuttavat koriltaan oikeita kilpa-autoja, lähin vertailukohta löytyy Saksassa ajettavasta DTM-sarjasta. Yleisimmät 1:10-luokan touring-autot ovat pituudeltaan noin 40 cm ja painavat noin 1,4 kg. Suurimmat touring-autot ovat kokoluokaltaan 1:5 ja pituutta näillä on noin metrin verran ja painoakin noin kymmenen kiloa. Touring-autojen huippunopeus on vaihteiston välityksestä, moottorista ja radasta riippuen 40–100 km/h.

RC-autojen kilpailutoiminta on SM-tasolla Autourheilun kansallisen keskusliiton alaista toimintaa. Raision kilpailua pääsee seuraamaan maksutta. Paikalla on myös kisabuffet, jonka tuotto käytetään lyhentämättömänä rc-autoilun hyväksi.