Ei ole oikein, että he jotka ovat hartiavoimin tätä maata suuresti olleet rakentamassa jätetään vaille ansaitsemaansa kiitosta, hoivaa ja huolenpitoa. Ei ole oikein, että heistä tuntuu kuin kaikki se työ, vaiva ja uhraukset olisivat olleet turhaa. Osalla asiat on hyvin, mutta liian moni jää yksin. Liian monen hyvinvoinnista nipistetään säästöihin vetoamalla. Ei ehditä kohtaamaan ihmisenä. Resurssit on puserrettu liian tiukalle. Hoitohenkilökuntaa on liian vähän ja se vaikuttaa olennaisesti laatuun. Tekijät haluaisivat tehdä niin hyvin kuin mahdollista, edes parhaansa, mutta monin paikoin resurssit mahdollistavat juuri ja juuri välttämättömän. Moni käytännön asia kasaantuu yksille harteille vaikkei siitä pitkässä juoksussa säästöä syntyisikään. Moni on maksanut kalliisti sen, että lippusalossa on liehumassa sinivalkoinen lippu. Moni vanhus katselee kauhuissaan tämän hetkistä menoa. Moni jää hiljaa kärsimään ja ottaa nöyränä vastaan sen mitä annetaan vaikka hyvin tietää sen olevan aivan liian vähän. Ylhäältä käsin tulee säätelyä. Korotetaan maksuja ja vähennetään tukia. Puhutaan yhteisistä talkoista. Mutta ei tunnu oikealta, että he jotka ovat jo kertaalleen suuresti uhrautuneet maksavat toistamiseen kovaa hintaa. On valitettavan todellista arkea, että osa vanhuksista joutuu valitsemaan lääkkeiden ja ruokatarvikkeiden väliltä. Vanhusväestön asioissa on varaa parantaa, tehdä paremmin ja yrittää enemmän. Inhimillistä otetta vaaditaan erityisesti päättäjiltä. Pitäisi muistaa, että me kaikki vanhenemme. Mitä silloin toivomme omaan tai rakkaamme elämään?
Maskun SDP:n kunnallisvaaliehdokas Petri Jalo
