Nousiaisten pitkästä historiasta syntyi opiskelijoiden tekemänä näytelmä

Ohjaaja Kaisa Ylitalo antaa ohjeita Mira Hellmanille. Kuvat: Kimmo Muttilainen.

Nousiaisten lukion opiskelijat esittävät tällä viikolla Nousiaisten historiasta kertovaa värikästä näytelmää. Näytelmän valmistumista voidaan hyvällä syyllä pitää lähes koko lukion yhteisenä ponnistuksena.

NOUSIAINEN. Nousiaisten lukion opiskelijat ovat saaneet valmiiksi näytelmän Mieletön Nousiaisten historia. Näytelmän valmistuminen on ollut iso ponnistus. Näytelmän ovat ohjanneet ja käsikirjoittaneet lukion opettajat Aija Blom ja Kaisa Ylitalo.

– Tarina alkaa jo ajalta ennen kirjoitettua historiaa ja siinä mennään jopa hieman tulevaisuuden puolelle. Mukana on tarinaa Piispa Henrikistä, Kalevalasta, Seitsemästä veljeksestä ja Tuntemattomasta sotilaasta, Blom paljastaa.

Nousiaisten lukiolaisten näytelmän kirjoittaminen käynnistyi jo viime kesänä ja sen tekeminen jatkui aina viimeisille metreille saakka. Kahden tunnin mittaisessa produktiossa on hyödynnetty myös musiikkia, tanssia ja liikkuvaa kuvaa.

– Olemme halunneet tuoda Nousiaisten vanhaa murretta nykypäivään. Ehkä se onkin ollut näyttelijöillemme suurin haaste, koska he eivät alkuun ymmärtäneet mitä tietyt sanat oikein tarkoittavat, ohjaaja Kaisa Ylitalo sanoo.

Roolihahmojen joukosta löytyy entisiä nousiaislaisia, kuten julkkiskokki Kari Aihinen ja Elle-lehden entinen päätoimittaja Mirva Saukkola. Kaikki tunnetut nousiaislaiset eivät ole mahtuneet näytelmään, eikä roolihahmojen joukosta löydy esimerkiksi Ressu Redfordia.

Kaikkiaan Nousiaisten lukiolaisten esitystä on ollut tekemässä puolen sataa ihmistä. Mistään pienestä produktiosta ei siis ole kyse. Vaikka rooleissa nähdään useita eri opiskelijoita, joutuu osa näyttelijöistä venymään useampaan suoritukseen.

– Ehkä vaikeinta on se, että pitää miettiä sitä, mitä roolia kulloinkin näyttelee, peräti neljässä eri roolissa esiintyvä Mira Hellman sanoo.

Ohjaajat kiittelevät opiskelijoiden sitoutumista, vaikka näytelmä on laitettu kasaan ripeällä aikataululla. Näytelmän valmistumiseen on vaikuttanut myös opiskelijoiden koeviikot, vanhojen tanssit ja ylioppilaskirjoitukset.

– Iso kiitos kuuluu Nutturlan Makasiiniteatterille, jolta saimme tilat käyttöömme. Saimme heiltä myös pukuja lainaan, kuten Turun Linnateatteriltakin. Lisäksi opettajien vaatekaapeista löytyi ihmeellisiä asioita, Ylitalo ja Blom naureskelevat.

Mieletön Nousiaisten historia -näytelmän ensi-ilta on tänään keskiviikkona 1. maaliskuuta. Ohjaajat kertovat, että torstain ja perjantain esityksiin on vielä mahdollista kysyä pääsylippuja.

Ukkona Eelis Oinonen ja akkana Suvi Salin.

Kimmo Muttilainen