Elisa Vuorinen jatkaa Raision Kokoomuksen puheenjohtajana

RAISIO. Kokoomuksen Raision kunnallisjärjestö on valinnut syyskokouksessaan 8.12.2016 seuraavalle vuodelle puheenjohtajakseen hankintapäällikkö Elisa Vuorisen jatkamaan nyt jo neljättä vuotta tehtävässään. Edelleen jatkaa myös varapuheenjohtaja, toimitusjohtaja Jari Salonen. Kokous nimesi hallitukseensa yhteensä 10 varsinaista jäsentä, joista kolme toimii paikallisyhdistysten puheenjohtajana: Satu Leinonen, Tuija Hyytiä ja Eeva Savola.

Kokoomuksen vaaliohjelman pääteemat rakentuvat seudulliseen yhteistyön kehittämiseen ja raisiolaisten lähipalvelujen varmistamiseen, niin kunnan omana tuotantona kuin ostopalveluinakin, lisäten myös palvelusetelien käytön mahdollisuuksia. Kokoomusryhmä on jo pitkään edellyttänyt myös kaupungin työllistämistoimenpiteiden kehittämis- ja kehittämistarpeen ja piakkoin onkin jo odotettavissa virkamiesten esitys kaupunginhallitukseen arvioitavaksi, toteaa kaupunginhallituksen jäsenenäkin toimiva Vuorinen.

Raision kaupungin käyttötalouden osalta menojen ja tulojen epätasapaino edellyttää edelleen jatkuvaa tarkkaavaisuutta ja ajantasaista raportointia sekä analysointia. Jatkuva säästäminen ei ole tehokas keino, tasapainon on löydyttävä kunnan palveluissa toisin tekemisen sekä tavoitteellisen ja uudistumiseen innostavan johtamisen kautta, hän jatkaa.

Kokoomusryhmällä on jo yli 20 nimettyä kuntavaaliehdokasta, joista noin puolet on ensikertalaisia.

Myös edellisten kuntavaalien aikana ryhmä sai mukaansa 46% uusia ehdokkaita, joten näköpiirissä on nytkin, että ryhmä muodostuu kokeneista luottamushenkilöistä ja uusista aktiiveista. Politiikka ja oman kunnan asioista päättäminen ei siis ole vähentänyt hohtoaan, uskoo Vuorinen.