Welcome to Turun Seutusanomat   Click to listen highlighted text! Welcome to Turun Seutusanomat
16.9 C
Turku
Koti Itä Kaarina Kaarinassa saatiin kiinni törkeä rattijuoppo – Poliisi puhalluttaa lähiviikonloppuina tavanomaista enemmän

Kaarinassa saatiin kiinni törkeä rattijuoppo – Poliisi puhalluttaa lähiviikonloppuina tavanomaista enemmän

0
225

POLIISI. Kaarinassa tiellä nro 110 jäi tänään 16.11. kello 04.10 kiinni henkilöautolla liikkeellä ollut törkeä rattijuoppo. Mieskuljettaja puhalsi alkometriin 1,55 promillea, ja hänet määrättiin ajokieltoon.

Rattijuopumukset ovat edelleen yksi tappavimmista rikoksista tieliikenteessä. Euroopan unionin alueella 25 %:ssa liikennekuolemista on yhteys alkoholiin.

Suomessa pikkujouluaika lisää alkoholin kulutusta ja samalla sen vaikutuksen alaisena ajamista erityisesti viikonloppuisin, mutta ajankohdalle on tyypillistä myös rattijuopumusten yleistyminen arkivuorokausina.

Viime vuonna marraskuun puolen välin jälkeisenä kahtena viikonloppuna Lounais-Suomen poliisi otti kiinni yhteensä yli 80 rattijuopumuksesta epäiltyä kuljettajaa. On ennustettavissa, että tänäkin vuonna varsin moni juhlija päätyy päihtyneenä auton rattiin. Sen vuoksi poliisi puhalluttaa lähiviikonloppuina moottoriajoneuvojen kuljettajia tavanomaista enemmän.

Skip to content Click to listen highlighted text!