Mopopoika pakeni poliiseja Naantalissa huonolla menestyksellä

0
30

POLIISI. Turun seudun ensimmäinen mopomiitti ajettiin viime viikonloppuna Turussa, Raisiossa ja Naantalissa. Satojen mopojen, mopoautojen ja henkilöautojen kokoontumisajo aiheutti satunnaisia ilmoituksia poliisille, mutta sujui kokonaisuutena hyvin. Tapahtumaan oli tehty etukäteisjärjestelyjä Lounais-Suomen poliisin, Liikenneturvan, Turun moottoripyöräilijät ry:n sekä miitin vastuuhenkilöiden kesken.

Tapahtumassa oli kuitenkin muutama lieveilmiö: Kokoontumista tarkkaillut poliisi todisti paria vaaratilannetta, kun letkan perään osallistunut henkilöauto lähti ohittamaan näytöstyylillä edellään ajaneita.

Lisäksi 17-vuotiaan naantalilaispojan osalta miittikausi päättyi lyhyeen. Poika pakeni poliisia valottomalla motocrosspyörällään Naantalin alueella noin vartin ajan sunnuntain vastaisena yönä yhden aikaan. Takaa-ajo kulki suurilla nopeuksilla keskustan, Kuparivuoren, Ruonan ja Kultarannan alueilla, välillä kevyen liikenteen väylillä.

Poliisi otti 17-vuotiaan kiinni epäiltynä törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, määräsi hänet ajokieltoon ja takavarikoi moottoripyörän rikoksen tekovälineenä.