Rakentamisen trendit ovat vaihdelleet vuosikymmenittäin. Kuntokartoitus paljastaa aikakausille tyypilliset ongelmat ja raportoi suositelluista toimenpiteistä.
RAKENTAMINEN. Suomen Rakennusasiantuntijat Oy:n (Suoraa) Varsinais-Suomen projekteista vastaava rakennusinsinööri Ismo Patrikainen esittelee eri vuosikymmeninä rakennettujen talojen tyypillisiä ominaisuuksia sekä korjaustarpeita.
– Vuosikymmenten aikana rakentamistapoihin on tullut muutoksia muun muassa materiaalien saatavuuden, lainsäädännön muuttumisen, asumistottumusten ja trendien mukaan. Yleistä on, että 1954 ja 1964 vuosien rakennukset erottaa helposti toisistaan, 2004 ja 2014 rakennettuja ei niinkään.
Koskaan ei ole ollut olemassa yhtä ainoaa oikeaa rakennustapaa, mutta eri vuosikymmenten rakentamisen tunnusmerkkeihin on hyvä tutustua talokaupoille lähtiessään.
Patrikainen on tarkastanut lähes 30-vuotisen uransa aikana tuhansia rakennuksia 50 kilometrin säteellä Turun keskustasta.
– Toteutuksessa voidaan tehdä valintoja, joissa yksi asia korostuu helposti muiden kustannuksella. Tällöin rakenne saattaa osoittautua jollain tavoin heikoksi. Kuntotarkastus palvelee tuolloin sekä myyjää että ostajaa.
Vesikalusteita ja LVI-tekniikkaa jälkikäteen
1930-lukulaiset sekä sitä vanhemmat rakennukset tunnistaa esimerkiksi luonnonkiviperustuksista, hirsirakenteista, lautaverhouksista, rossipohjasta, yhdestä tai puolestatoista kerroksesta, päre- ja tuohialuskatteesta sekä lyijy- ja rautapeltivesikatteesta.
– Rakennuksissa ei ole vesikalusteita alkuperäisesti, joten kaikki mahdolliset vesikalusteet sisätiloissa on lisätty jälkeenpäin, Patrikainen muistuttaa.
1940-luvulla hirsi väistyi puurankarakenteiden tieltä – ainakin kaupungissa.
– Suurin ero on maaseudun ja kaupunkien rakennuksissa, kun kaupungeissa puutavara oli kortilla ja kallista, siirryttiin puurankarakenteisiin. Maaseudulla sen sijaan saatiin hirttä vielä omasta metsästä, josta maanomistajat hankkivat rakennusmateriaalinsa entiseen tapaan, Patrikainen sanoo.
Purueristeet ja betoniperustukset yleistyivät
Sota-aika vaikutti materiaalipulaan. Lautaverhous vaihtui 40-luvun loppupuolella kuitusementtilevyihin. Ensimmäisissä Ruotsissa tulleista pakettitaloissa ei ollut lainkaan lämpöeristeitä.
1950-luvulla puurunko purueristeineen yleistyi entisestään. Samoin puolitoistakerroksiset rintamamiestalot betoni- tai säästöbetonikellarilla.
– Jälleenrakennuskauden taloissa materiaalit vaihtelevat suuresti. Tyypillisesti niissä on hyvin vähän LVI-tekniikkaa, jota korjausten yhteydessä uusitaan sekä lisätään, Patrikainen toteaa.
Vesikatteena toimi pelti, betonitiili ja huopa. Ullakon kylmät sivutilat on usein laajennettu lämpimiksi jälkeenpäin.
Energiakriisi toi tiiviit talot
1960-luvulla harjakatot madaltuivat ja loivenivat. Lisäksi esiintyi pulpettikattoja. Yksikerroksisissa kiinteistöissä oli matalat sokkelit ja maanvaraiset laatat. Puurungon eristeenä käytettiin mineraalivillaa, mutta yläpohjissa vielä purua.
Pesutilat muuttivat asuinkerrokseen. Uusina materiaaleina tulivat styrox, muovimatto ja lateksi. Vesikatteena olivat huopa, tiili, pelti ja varttikatteet.
1970-luvulla katot madaltuivat entisestään tasakatoiksi sekä koettiin poistoilmakoneiden ensimmäinen aalto.
Energiakriisi 1974 ja sitä seuranneet vuodet synnyttivät Suomeen ensimmäiset tiiviit talot.
– Tämänikäisten talojen toimenpiteinä ovat tasakattojen korottaminen harjakatoiksi, yläpohjarakenteiden tuuletuksen korjaukset, piilosokkeleiden ja alapohjien puurakenteiden korotukset sekä märkätiloista puuttuneiden vedeneristeiden asennukset, Patrikainen listaa.
Lama hidasti suhdanneherkkää uudisrakentamista
1980–1990 -lukujen asunnoissa tyypillistä ovat useat kerrokset ja muodot, elementti- sekä matalaenergia-, aurinko- ja maalämpöratkaisut. Suuria kiinteistöjä rakennettiin aina vuonna 1992 alkaneeseen lamaan asti. Kellareiden puurakenteet, salaojitus ja tekniikka ovat uusimisen tarpeessa.
2000-luvulla palattiin perinteisiin muotoihin. Rakentamistekniikkaan vaikuttavat lisääntyneet vaatimukset ja tietämys materiaalien päästöistä ja mikrobeista, elementtiratkaisujen yleistyminen, sähkölämmitys ja vaihtoehtoiset lämmitysjärjestelmät, koneellinen ilmanvaihto sekä lämpöpumppujen paluu.
Katariina Mäkinen-Önsoy
