SEURAKUNTA. Maarian kirkossa voi paaston aikana hiljentyä keskiviikkoisin klo 18 järjestettävissä Ristintie-hartauksissa. Kirkkoon on pystytetty paastonajaksi neljätoista pysähdyspaikkaa, jotka kertovat Jeesuksen kärsimystien tapahtumista tuomitsemisesta aina hautaan laskemiseen asti. Jokaisen pysähdyspaikan kohdalla on kuva kärsimystien tapahtumasta, raamatunteksti ja lyhyt mietiskelyrukous, joiden äärellä saa hiljentyä pohtimaan Kristuksen kärsimystä ja tulevan ylösnousemuksen ilosanomaa.
Hartaudet kestävät noin 45 minuuttia ja niiden päätteeksi vietetään ehtoollista. Pysähdyspaikkojen äärellä voi hiljentyä myös omatoimisesti Maarian kirkon jumalanpalvelusten ja muiden kirkkotilaisuuksien yhteydessä.
Ristintie-hartauksien historia ulottuu ensimmäisten kristittyjen pyhiinvaelluksiin Jeesuksen elämään liittyville paikoille. Kristuksen kärsimiseen ja kuolemaan liittyvistä tapahtumapaikoista muodostui pyhiinvaeltajille Via Dolorosa, Tuskien tie, joka usein kuljettiin Jerusalemissa Öljymäeltä Getsemanen puutarhasta maaherran palatsin kautta Golgatan ristiinnaulitsemispaikalle. Nykymuotoinen Ristintie-hartaus aloitettiin ristiretkien aikakaudella Jerusalemissa, josta se levisi pyhiinvaeltajien mukana Eurooppaan. Katolisessa kirkossa hartausperinteen neljätoista pysähdyspaikkaa voi nähdä muun muassa kuvina kirkkojen seinillä sekä veistoksina kirkkojen ulkopuolella.
Ristintie-hartaudet ja ehtoollinen Maarian kirkossa paastonajan keskiviikkoina klo 18 (17.2., 24.2., 2.3., 9.3., 16.3. sekä HUOM! tiistaina 22.3).