Kaarina-Teatterin Hiirenloukku testaa näyttelijänlahjoja useammalla kuin yhdellä tasolla. Näytelmässä koetuksella ovat niin näyttelijöiden kuin heidän esittämiensä hahmojen taidot pysyä tarinassaan.
Kaarina-Teatteri: Hiirenloukku
Käsikirjoitus: Agatha Christie
Suomennos: Seppo Loponen ja Hannu Pajunen
Ohjaus: Pauliina Salonius
Äänisuunnittelu: Jouni Oksala
Pukusuunnittelu: Pirita Lindén
Valosuunnittelu: Taina Möysä
Lavastus ja rekvisiitta: Salla Vahtera
Maskeeraus ja kampaukset: Marika TorvinenEsityskausi: 2.10. – 4.12.2015
Kaarinalaiset onnistuvat molemmissa, sillä alusta loppuun asti katsojaa viedään kuin pässiä narussa. Väliajalla kanssani murhaajaa arvuutelleet olivat yhtä pihalla todellisesta tekijästä kuin minäkin. Toisaalta murhan tehnyt hahmo on ovela, eikä anna aihetta epäilylle kovin helposti.
Erityismaininnat upeista roolitöistä menevät Jonita Aremalle, joka esittää hapannaamaista rouva Boylea sekä Valtteri Alaselle, joka vakuuttaa ylikonstaapeli Trotterina.
Maailman pitkäikäisintä yhä teattereissa pyörivää Hiirenloukkua on esitetty 63 vuoden ajan Lontoon teattereissa. Näytelmässä viisi erikoista henkilöä jää huonon sään takia loukkuun Monkwell Manor -nimiseen hotellikartanoon, jossa tapahtuu murha. Jokaisella vieraalla ja hotellikartanon omistajapariskunnalla vaikuttaa olevan tarkoin varjeltuja salaisuuksia – joista yrittää päästä selville hiihtävä ylikonstaapeli.
Murhaajan tunnuslauseeksi muodostuu julma Kolme sokeaa hiirtä -lastenlaulu, joka viittaa kolmeen kaltoin kohdeltuun maalaislapseen sekä kolmeen murhan uhriin. Poliisin työtä ei helpota ainakaan se, että jokaiselle Monkwell Manorin henkilöistä loru on varsin tuttu: joku pimputtaa sitä aika ajoin pianolla toisen hyräillessä sitä huoneessaan.
Agatha Christien tuotannon suurena ihailijana täytyy sanoa, että Kaarina-Teatterin versio tekee oikeutta alkuperäistekstille. Jopa tarkkasilmäisin, erään tutun belgialaisetsivän tapaan harmaita aivosolujaan käyttävä, katsojakin kapsahtaa helposti ohjaajan asettamaan hiirenloukkuun. Aivan viime metreillä selviävä murhaaja tulee todellisena yllätyksenä.
Ylimääräisiä selkäpiitä kylmääviä väristyksiä teatterielämykseen tuo tieto siitä, ettäHiirenloukku perustuu tositarinaan, jossa huostaan otettu lapsi kuoli hämärissä olosuhteissa 1940-luvun Englannissa.
Taattua Christietä – kannattaa käydä katsomassa, mutta älkää paljastako murhaajaa, jotta jännitys säilyy koko esityskauden.
Katariina Mäkinen-Önsoy
