Welcome to Turun Seutusanomat   Click to listen highlighted text! Welcome to Turun Seutusanomat
Koti Tagit Tutkimus

Tagi: tutkimus

Varsinais-Suomen TKI-rahoitusta halutaan nostaa merkittävästi

Uudessa tiekartassa on 40 toimenpidettä tavoitteen saavuttamiseksi. TALOUS. Varsinais-Suomeen on laadittu tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKI) tiekartta vuosille 2024–2029. Tiekartta on tehty vauhdittamaan TKI-toimintaa, jota tarvitaan...

Nuorten videopelaajien harrastustutkimus

Lasten huoltajilta toivotaan vastauksia verkkokyselyyn 15.1. mennessä. TUTKIMUS. Turun yliopisto osallistuu yhdessä Oulun ja Helsingin yliopistojen kanssa lasten videopelaamista käsittelevään kansainväliseen tutkimukseen. Kansainvälisellä tutkimuksella kartoitetaan lasten ja...

Kurkistus muutoksen aikaan – historiallinen matka Aurajokilaaksoon

Aboa Vetus Ars Novassa on auennut Ravattulan Ristimäki -näyttely. Se valottaa Kaarinan puolella sijaitsevan metsäisen saarekkeen arkeologisissa tutkimuksissa selvinneitä seikkoja rautakauden ja keskiajan vaihteen...

Turun yliopiston hallitus päätti tiistaina säästöistä ja lisätulojen hankkimisesta

Turun yliopiston hallitus päätti 14.2. pitämässään kokouksessa yliopiston tavoittelemista säästöistä ja vähintään 7 miljoonan euron lisätulojen hankkimisesta vuoteen 2028 mennessä. TURKU. Tiistaina 14. helmikuuta kokoontuneen...

Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotukea Turun alueen yrityksille

Teknologiakampus edistää Turun neljän korkeakoulun eli Turun yliopiston, Åbo Akademin, Turun ammattikorkeakoulun ja Yrkeshögskolan Novian tekniikan koulutusta ja tutkimusta. Samalla se yhdistää korkeakoulujen voimavarat...
Skip to content Click to listen highlighted text!