TE-toimisto on velvoittanut karenssin uhalla salillisen työttömiä tilaisuuteen, jossa kuullaan usean työnetsijäpalvelun puheenvuorot. Työttömät kuuntelevat jokaisen firman komeat kehumiset tuloksistaan: yli 60-vuotiaatkin saadaan töihin, ainakin purkamaan asbestia…
Työttömät täyttävät vapaaehtoiseen lomakkeeseen yhteystietonsa, työpaikkatoiveensa ja osaamisalueensa sekä rastivat tarjolla olevista firmoista ne, jotka puheenvuoroista päätellen tarjoavat sopivia työpaikkoja.
Tilaisuuden mentyä ensikertalaiset odottavat yhteydenottoa − kutsua haastatteluun tai vaikka sähköpostia, jossa kiitettäisiin valinnasta ja kerrottaisiin, kuinka monta työtöntä on jonossa edellä. Ne, jotka ovat olleet vastaavassa tilaisuudessa aiemminkin, tietävät, että mitään yhteydenottoa ei tule, koskaan.
1990-luvun alun laman jälkeen avautuivat markkinat yritelmille, joissa toiset työttömät saavat yhteiskunnan rahaa siitä, että järjestävät koulutusta tai työtä toisille työttömille. Lehtitietojen mukaan Turun kaupunki varasi viime vuonna 105 000 € IntoJob Oy:lle, ja tuloksena vain kolme(!) työtöntä pääsi töihin ainakin joksikin aikaa. Maan porvarihallitus suunnitteli jopa ulkoistavansa epämääräisille firmoille TE-toimistolle kuuluvan työttömien työnhakijoiden haastattelun, mutta luopui sentään aikeestaan.
Ko. hallituksen järsittyä työllistämiseen käytettäviä varoja ja kuntien painiskellessa talousongelmien kanssa ei niukkenevia resursseja pitäisi suunnata tahoille, joiden tuloksista ei ole näyttöä. Varat tulisi ohjata ensisijaisesti suoraan työttömille, palkkaan, jota he saavat työpätkästä. Työllistämisen hallinnointiin tulisi myöntää yhteiskunnan varoja vain niille kolmannen sektorin toimijoille, jotka vuodesta toiseen tarjoavat yleishyödyllisiä töitä palvellessaan jäseniään. Esimerkkinä voi mainita omakotiyhdistysten ”talkkarit”, jotka auttavat ikääntyviä asujia selviytymään kodissaan, vaikka lumityöt eivät enää onnistu tms.
Pitkäaikaistyöttömät muodostavat heterogeenisen ryhmän. On työhaluisia, työkuntoisia moniosaajia ja toisessa ääripäässä eläkeikää lähenteleviä, monien sairauksien rasittamia ja elämänhallinnan menettäneitäkin ihmisiä, jotka eivät enää edes halua töihin, hädin tuskin selviytyvät muista elämän velvoitteista. Jos jälkimmäisiä pakotetaan työhön, tuloksena tuskin on paljon hyvää millekään osapuolelle. Turhalta vaivannäöltä ja viranomaisresurssien haaskaamiselta säästyttäisiin, jos heillä olisi mahdollisuus karenssia pelkäämättä sanoa suoraan, että työ ei enää oikein kiinnosta. Harvat tuetut työpaikat täytettäisiin sen sijaan työhaluisilla ja -kykyisillä, joille työpaikan puuttuminen on jatkuva kipu elämässä, ja kaupunki säästäisi työmarkkinatuen kuntaosuuksista tasan yhtä paljon.
Päivi Salminen (sd)
