Nerve (2016)
Ohjaus: Henry Joost, Ariel Schulman
Pääosissa: Emma Roberts, Dave Franco, Emily Meade
Ensi-ilta: 12.8.2016
Kesto: 1 h 36 min
ELOKUVA-ARVIO. Samaan aikaan, kun Aurajoen rannat täyttyvät PokemonGO:n pelaajista, elokuvateattereihin saapuu Nerve. Jeanne Ryanin kirjaan perustuva tarina on suunnattu nuorille aikuisille. Se saa samalla kyseenalaistamaan tosi-tv-, some-, ja nettipelaajajulkisuuden.
Elokuvassa Nerve on peli, johon osallistuessasi saat valita, oletko katsoja vai pelaaja. Katsojat luovat pelaajille tehtäviä, maksavat katsomisestaan ja toimivat kuvaajina, eräänlaisina kännykkäkamera-paparazzeina. Pelaajien suoriutuessaan pelin tehtävistä he saavat palkinnoksi riihikuivaa käteistä. Ja koska ollaan 2010-luvulla, kaikki tapahtuu mobiilisti.
Elokuva vyöryttää alkutekstien jälkeen tuotesijoittelukavalkadin vailla vertaa. Koko sosiaalisen median kirjo, älypuhelimet ja tietokoneet saavat nuorimmat katsojat välittömästi ”sisälle” elokuvaan. Nimiroolissa Julia Robertsin veljentytär Emma Roberts tuo vahvoja mielleyhtymiä tätinsä nuoruusvuosien elokuvien roolisuorituksiin. Maneerit ja ilmeet saavat kysymään, onko Emmalla omaa tyyliä lainkaan? Kun yhtäläisyydet saa jätettyä taka-alalle, niin nuori Roberts onnistuu roolissaan kelvollisesti. Vahvuus suoritukseen tulee tasapainosta vastanäyttelijä Dave Francon kanssa. Dave Franco taas on James Francon pikkuveli. Kumpikaan ei onnistuisi yksinään kantamaan läpi elokuvan, mutta yhdessä sukujensa nuoremmat nimet eivät kaipaa rinnalleen vahvoja persoonia.
Valokuvausta Staten Islandin lukiossa harrastava Vee (Roberts) on kiltti, äitinsä kanssa kahden asuva nuori. Hän saa ystävältään Sydneyltä (Meade) kutsun liittyä Nerven katselijaksi. Pelaajat tienaavat sitä paremmin, mitä suositumpia he ovat. Tavoitteena onkin oma viisitoistaminuuttinen julkisuudessa. Vee lähtee kuitenkin pelaajaksi, eikä aikaakaan, kun hän pyörii New Yorkin kaduilla suorittamassa tehtäviä. Matkakumppaninaan hänellä on ensimmäisessä tehtävässä kohdalle osunut Ian (Franco).
Elokuvana Nerve on lukioihastuksista kertova tarina sijoitettuna nykyaikaan. Vaikka käsikirjoitus jää hieman ohueksi, on tämän elokuvan valistussanoma hyvä. Varsinkaan, kun sitä ei tuputeta väkisin. Yllytyshulluus on viety mobiilimaailmaan, ja näistä videoista jakopalvelimet täyttyvät tosielämässäkin päivittäin. Tarina osoittaa, mihin virtuaalisuus ja kasvottomuus nimimerkkien takana voi johtaa tosi-tv:n aikana. Se saa lopputekstien aikana miettimään eniten sitä, että elokuva pitäisi kohderyhmänsä lisäksi näyttää myös heidän vanhemmilleen. Digitalisaatio on teinit jo vallannut, eikä kenellekään ole pahitteeksi puhua heidän kanssaan samaa kieltä.
Mikko Seppälä
