Lux Gratiae tarjoilee valotaide- ja musiikkielämyksiä pimenevään syksyyn

Seela Sellan muistoa kunnioittaen

0
79

Naantalin valotaidefestivaali Lux Gratiae 22.–25. lokakuuta tuo esiin valotaideteosten lisäksi myös runsaasti muita kulttuuri- ja taide-elämyksiä eri puolilla kaupunkia. Valot syttyvät avajaistapahtumassa perjantaina 23.10. kello 20.

Jo 15. kerran järjestettävä nelipäiväinen kokonaisuus tarjoaa valotaidetta, kulttuuria, liikuntaa, historiaa sekä koko perheen yhteisiä syyselämyksiä.

Tapahtuman keskiössä ovat Kirkkopuistoon rakentuvat valo- ja ääni-installatiot, joissa nähdään sekä kotimaisten että kansainvälisten taiteilijoiden teoksia. Lisäksi valoteokset näkyvät vahvasti Puistotiellä, jonne rakentuu naantalilaisten nuorten toteuttama valotaidereitti. Teosten tekemiseen on osallistunut oppilaita useista kaupungin kouluista sekä Naantalin opiston kuvataidekoulusta. Lisäksi paikalliset junioripurjehtijat vievät purjeveneillään valoa pimenevälle merelle Nunnalahden edustalla.

Lux Gratiae rakentuu valotaidetta laajemmaksi kulttuuriviikonlopuksi. Ohjelmassa yhdistyvät monitaiteellinen, musiikin, tarinat ja tanssin yhdistävä konsertti ja kirjallisuudesta ammentava näyttämöllinen kokonaisuus, luontoelämykset ja liikunta pyhiinvaellusreitillä sekä paikallishistoriaa ja runoutta esiin tuovat tapahtumat. Monipuolinen ohjelma tarjoaa sisältöjä niin lapsiperheille, kulttuurin ystäville kuin aktiivisille ulkoilijoillekin.

Naantalin Musiikkijuhlat järjestää syyskonserttinsa tapahtuman yhteydessä 24.10. kello 16 Naantalin kirkossa.

Ajan toinen nimi on muutos -konsertti yhdistää musiikin, tanssin ja runouden. Teeman mukaisesti muutoksilta ei ole vältytty konserttia valmisteltaessakaan.

– Viime vuonna baritoni Waltteri Torikka ja kirjailija-ohjaaja Juha Hurme esittelivät oman elämänsä merkityksellisimpiä tarinoita ja musiikkia. Lauantaina kuultava konsertti yhdistää musiikin, tarinat ja tanssin yhdeksi kiehtovaksi kokonaisuudeksi näyttelijä Eija Ahvon, sopraano Pia Freundin ja tanssija Ada Freundin johdattelemana, taustoittaa Naantalin Musiikkijuhlien toimitusjohtaja Emma Anttila tiedotteessa.

Konserttiin valitut teokset kuljettavat musiikillisen matkan Henry Purcellin ja Franz Schubertin klassikoista aina Astor Piazzollan tangotunnelmien kautta aikamme musiikkiin. Eija Ahvo esittää William Shakespearen sekä suomalaisten kirjailijoiden tarinallisia tekstejä, jotka nivoutuvat yhteen Paola Livorsin Song of Winter and War -teoksen kanssa. Eri tyylikausien teosten tulkintaa vahvistaa alkuperäissoittimet, joista kuullaan barokin aikana käytettyä viulua, viola d´amorea Anthony Marinin soittamana ja tango nuevon alkuperäissoitinta, bandoneonia. Konsertissa esiintyvä Henrik Sandås on maailman johtavia bandoneon-taiteilijoita.

Paola Livorsi on italialais-suomalainen säveltäjä, joka on opiskellut sävellystä Kaija Saariahon ja Jean Baptiste Barriéren johdolla. Teoksessa Song of Winter and War hän tutkii muutosta sekä sodan vaikutusta ihmisten väliseen kommunikaatioon.

Naantalin kirkossa esiintyy myös nuori suomalainen tanssija, Ada Freund, joka on opiskellut tanssitaiteilijaksi ja koreografiksi Englannissa.

– Olen erityisen kiinnostunut siitä, miten taidetta voidaan käyttää yhteyden luomiseen  – yksilöiden, yhteisöjen ja kulttuurien välillä. Arvostan yhteistyötä ja monialaisia lähestymistapoja, kuvaa Freund työskentelynsä lähtökohtia sekä taidetta myönteisen muutoksen voimana.

Konsertin tekstit on valinnut näyttelijä Seela Sella, joka työskenteli Naantalin kirkossa kuultavan kamariyhtyeen kanssa lähes kuolemaansa saakka.

– Teimme sopimuksen konsertista vuosi sitten ja sovimme Seela Sellan kanssa roolista konsertissa, jonka hän on itse rakentanut. Jouduimme suruksemme Seelasta luopumaan. Nyt kunniotamme hänen valtaisaa elämäntyötään ja poikkeuksellisen lämmintä karismaansa konsertilla, jossa hänen kädenjälkensä näkyy edelleen, tällä kertaa näyttelijä-kollega Eija Ahvon esittämänä, kertoo Emma Anttila.

Tapahtuma tarjoaa mahdollisuuden nähdä tuttu ympäristö uudesta näkökulmasta ja kokea syksyinen Naantali valon ympärille rakentuvan ohjelman kautta.

Tapahtuman toteuttaa laaja paikallisten toimijoiden verkosto, johon kuuluvat Naantalin kaupungin kulttuuri- ja liikuntapalveluiden lisäksi Naantalin Musiikkijuhlat, Naantalin Kirjajuhlat, Naantalin ja Rymättylän seurakunnat ja paikalliset yhdistystoimijat. Valoteokset tuottaa Reflektor ry ja yhteistyössä on mukana Naantalin Energia Oy.

Turun Seutusanomat