Jarkko Ahola lähtee Odotus-joulukiertueelleen ympäri Suomen, saapuen myös Turun Mikaelin kirkkoon. Joulun taikaa yleisölle tuovat konsertit ovat tarjonneet kuulijoilleen yli vuosikymmenen ajan mieleenpainuvia hetkiä unohtumattomien suomalaisten sävelmien ja ulkomaisten klassikoiden myötä.
Näiden rinnalla paikkaansa ovat vakiinnuttaneet Aholan julkaisemat uudet joulukappaleet Taivas korkealla (2022) sekä Joulurauhaa päälle maan (2025).
Rocktenorina tunnetun Aholan uran käänteentekevimpiä hetkiä onkin ollut Teräsbetoni-yhtyeen laulajana tunnetun power- ja heavymetalliäänen taipuminen joululauluihin.
– Kirkko tarjoaa akustiikaltaan ja tunnelmaltaan upeat puitteet näille joululauluille. Hienoa huomata, että yleisöä tuntuu yhä edelleen sykähdyttävän muun muassa tulkintani Sylvian joululaulusta, Ahola pohtii tiedotteessa.
Luvassa onkin ainutlaatuisia, vahvoja sekä herkistäviä tulkintoja.
– Kiertueen nimeksi valikoitui tänä vuonna Odotus. Kun syksy vaihtuu hiljalleen vuoden taianomaisimpaan aikaan ja mieli herkistyy lapsuusmuistojen sekä sielussa saakka tuntuvien toiveiden äärelle, tuo kiertue nimensä mukaisesti odotukseen joulun lumoa, tunnelmoi Ahola.
Elämäni biisistäkin tunnetun Aholan joulukiertuetta on tänä vuonna edeltänyt konserttisalien, festivaalien sekä ulkoilmakonserttien laaja musiikkikattaus lukuisilla paikkakunnilla.
Jarkko Aholan Odotus-joulukiertue saapuu 4. joulukuuta Turun Mikaelin kirkkoon. Tuotanto: Sony Music Live 2026
Turun Seutusanomat




