Turun linnan vierestä kulkeva nykyinen junarata puretaan vuonna 2028.
Matkustajajunayhteys Turun satamaan siirtyy kokonaan uudelle reitille joulukuussa 2027. Tulevan radan rakentaminen käynnistyy 4. syyskuuta.
Uusi junarata kulkee Turun satamaan pohjoisesta, Pahaniemen sillan suunnasta. Junaradalle tulee yksi pyöräilyyn ja jalankulkuun tarkoitettu vartioitu tasoristeys. Junille rakennetaan ratasilta Kuninkojan yli.
Satamaradalle rakennetaan päätepysäkki laivojen yhteisterminaalin lähelle. Uudelta asemalaiturilta on terminaaliin noin 200 metrin kävelymatka.
Satamaradan rakentaminen on jatkoa keväällä valmistuneelle laajalle Kupittaa-Turku-radanparannushankkeelle.
– Nyt alkavat työt eivät häiritse autoilijoiden liikkumista, koska uudella radalla ei ole ajoneuvoliikenteen tasoristeyksiä. Se ei myöskään kulje ristiin nykyisen raiteen kanssa, joten junaliikennekään ei kärsi töistä, kertoo hankkeen projektipäällikkö Erkki Mäkelä Väylävirastosta.
Satamaradan siirto on myös osa Turun Linnanniemen laajaa kehittämistä.
Matkustajasatama uudistuu monin tavoin. Kokonaisuuden näyttävin hetki on yhteisterminaalin käyttöönotto ensi maaliskuussa. Katuverkoston ja radan muutokset selkeyttävät ja helpottavat puolestaan alueelle saapumista.
– Radan siirto vapauttaa maata alueella muuhun, ja Turun linnan ympäristöä voidaan avata kaupunkilaisten yhteiseen käyttöön. Samalla satama palveluineen integroituu entistä tiiviimmäksi osaksi keskustaa, kertoo projektijohtaja Antero Mäkilä Turun kaupungilta.
Nykyinen, Turun linnan eteläpuolella kulkeva junarata ja sen kahdeksan tasoristeystä puretaan alkuvuodesta 2028.




