Kaarnasto – Mieli puiden mailla -näyttely Raision kirjastotalolla

Kaarnasto – Mieli puiden mailla -näyttely.
Kaarnasto – Mieli puiden mailla -näyttely.

TAPAHTUMAT.

Raision kirjaston Aulagalleriassa on tammikuun ajan esillä Kaarnasto – Mieli puiden mailla -näyttely.

Kaarnasto – Mieli puiden mailla -näyttely.

Näyttelyn teokset ovat syntyneet viime syksyn aikana seututaiteilija Elina Laitisen pitämissä työpajoissa. ”Missä kasvaa sinun lempipuusi?” kysymyksen ääreltä kaikki alkoi. Kysymys ja siihen saadut vastaukset määrittivät sitä, miten puita työpajoissa tarkasteltiin. Puut nähtiin tärkeinä ja merkityksellisinä. Niitä lähestyttiin kunnioittavasti.

Kohtaamispaikka Olkkarin ryhmä Raisiossa kokoontui taiteen tekemisen äärelle neljänä iltapäivänä. Moni oli saattanut piirtää viimeksi koulussa, mutta hiileen tarttuminen tuntui silti hyvältä. Löytyi rohkeutta täyttää paperi. Syntyi teoksia, jotka kertovat moninaisesta suhtautumisesta puihin ja metsään.

Nousiaisten kirjastolla kokoontunut ryhmä on toteuttanut teokset Hiilen sidontaa, Hiilikello ja Metsä-installaatio sekä päättänyt tuoda kaarnanpalasia sellaisenaan osaksi kokonaisuutta. Teoksia yhdistää hiljentyminen ja rauhallisuus. Ne vaativat osakseen hidasta tarkastelua.

Luonnonmateriaalien etsiminen ja keräily ovat tärkeä osa Nousiaisten ryhmän teoksia, kuten myös yhteisöllisesti toteutettua Metsän peittoakin. Metsän peittoon tilkkuja ovat tehneet MaTke -ryhmä, Killin kehitysvammaisten tuki ry:n taideryhmä, Tukena Suovuoren asumisyksikön asukkaat ja henkilökunta, Kohtaamispaikka Olkkarin -ryhmä, Niemenkulman Martat ja Nousiaisten kirjaston taideryhmä.

Puut kertovat tarinoita ja yhdistävät sukupolvia. Paikoin kaoottisessakin maailmassa, niillä on tapana säilyttää rauhallisuutensa. Näyttelyssä on mahdollisuus kertoa oma tarinansa: Missä kasvaa sinun lempipuusi? -osiossa.

Elina Laitinen toimi syksyllä 2023 Varsinais-Suomen liiton seututaiteilijana Raision lisäksi työskentelyaluetta olivat Masku, Mynämäki, Naantali, Nousiainen ja Rusko.

Kaarnasto – Mieli puiden mailla -näyttelyyn voi tutustua Raision kirjastotalon Aulagalleriassa 30. tammikuuta asti.

Turun Seutusanomat