Prisma Myllyn uudistus on valmis

Prisma Myllyn henkilökunta toivottaa kaikki tervetulleeksi uudistuneeseen Prismaan. Kuva: Turun Osuuskauppa.
Prisma Myllyn henkilökunta toivottaa kaikki tervetulleeksi uudistuneeseen Prismaan. Kuva: Turun Osuuskauppa.

Uudistuksen myötä raisiolaisen Prisman valikoima ja palvelutarjonta ovat nyt entistä laajemmat. 

RAISIO.

Raisiossa sijaitsevan Prisma Myllyn noin vuoden kestäneet uudistustyöt ovat juuri valmistuneet ja Prisma on valmiina joulukauppaan. Valikoimiin on vuoden mittaan tuotu uutuuksia myös alkuvuodesta Prisma Myllyn somessa järjestetyn asiakaskyselyn toiveiden pohjalta.

– Ruokatorin tarjontaa täydentävät nyt palvelutarjoajien omat pisteet, jotka yhdessä muodostavat houkuttelevan ja palvelevan kokonaisuuden Ruokatorin ympärille. Omat pisteensä ovat vuoden mittaan saaneet muun muassa Perniön Kebabtehdas ja Fazerin myymäläleipomo. Itsudemon tarjonnasta löytyy sushibuffet sekä aasialaista lämmintä ruokaa. Herkkumestareiden juustot ja lihavalmisteet jatkavat nekin edelleen valikoimissa, kertoo ryhmäpäällikkö Lasse Pitkänen Prisma Myllystä.

Kauneuden ja hyvinvoinnin osastoa uudistettiin isosti ja se on muuttanut näkyvälle paikalle päivittäistavaraosastolle. Samalla osaston valikoimat ovat kasvaneet aiemmasta. Kaupan sisälle on avattu myös Finlaysonin shop-in-shop ja ulkoilu- ja retkeilyvarusteisiin keskittyvä Outdoor-osasto.

Myös koko kassa-alue on uudistettu ja myymälän laajalta pikakassa-alueelta löytyy 10 pikakassaa, joista neljä on takahihnallisia. Uutena Myllystä löytyy myös Prisma Tampereentieltä tuttu Scan & Go -palvelu, jossa asiakas voi kerätä ostoksensa suoraan ostoskasseihin ja skannata ne jo myymälää kiertäessään.

– Uudistuksen yhteydessä ruoan verkkokaupan kapasiteettia nostettiin. Verkkokauppa sai myös uudet tilat ja jatkossa asiakkaat voivat noutaa ostoksensa kätevästi suoraan lokerikosta. Myös käyttötavarakaupan myymälänoutopalvelu starttaa keskiviikkona 8.11. Myllyssä. Myymälänouto toimii Click & Collect periaatteella, kertoo ketjujohtaja Ville Ämmälä Turun Osuuskaupasta.

– Prismassa on uusi C02-kylmälaitos ja ovelliset kalusteet sekä tehokas lämmöntalteenottojärjestelmä, jolla pystytään hyödyntämään kylmäjärjestelmän lauhde-energia rakennuksen lämmittämiseen. Muutokset edistävät osaltaan S-ryhmän tavoitetta olla oman toimintansa osalta hiilinegatiivinen vuoden 2025 loppuun mennessä, jatkaa Pitkänen.

Prisma Myllyn yhteydessä palveleva kahvila Kulman Kuppila sai myös vuoden aikana uuden ilmeen. Lisäksi S-Pankki on jo alkuvuodesta saanut uudet tilat ja uusi, säkkikaupalla tölkkejä ja muovipulloja kerrallaan hotkaiseva R1-pullonpalautusautomaatti on otettu käyttöön parkkihallin puoleisella pullonpalautuspisteellä.

Turun Seutusanomat