Monipuolinen TET-harjoitteluviikko kaupunkilehdessä

Robin Salonen oli viikon mittaisessa TET-harjoittelussa Turun Seutusanomissa.
Robin Salonen oli viikon mittaisessa TET-harjoittelussa Turun Seutusanomissa.

Turkulainen Robin Salonen oli Turun Seutusanomissa viikon ajan TET-harjoittelussa. Oheisessa tekstissä Robin kertoo hieman itsestään ja TET-harjoittelukokemuksestaan.

MEDIA.

Nimeni on Robin Salonen, olen 14-vuotias. Asun Turun Hirvensalossa ja koulua käyn Syvälahden koulussa. Lempioppiaineeni koulussa on kotitalous, lukuaineista puolestaan fysiikka tai kemia.

Lempiurheilulajini on jalkapallo, jota olen harrastanut 7-8 vuotta. Lempijoukkueeni maailmalla on saksalainen Bayern Munich.

Vapaa-ajalla harrastan futiksen lisäksi muun muassa kalastusta, laskettelua, biljardia sekä monia muitakin urheilulajeja. Peleistä suosikkejani ovat pokeri ja shakki, koska molemmissa täytyy käyttää aivoja. Pidän myös monopolista. Lempivuodenaikani on kesä, koska silloin on lomaa, aurinko paistaa, voi ottaa rennosti ja viettää aikaa kavereiden kanssa.

Tykkään myös leipoa ja tehdä ruokaa. Paras ruoka mielestäni on hyvä hampurilainen, ja pizza tulee hyvänä kakkosena. Leivonnaisista mokkapala on suosikkini, koska pidän suklaasta tosi paljon.

Pidän myös matkustamisesta, varsinkin kun mennään lentokoneella ulkomaille. Eniten olen pitänyt Välimeren lämpimiin maihin reissaamisesta. Muistaakseni olen käynyt nyt kahdeksassa eri maassa.

Valitsin TET-paikakseni Turun Seutusanomat, koska tämä on isovanhempieni yritys ja tänne oli helppo tulla.

Ennen TET-viikkoa odotin lehdessä työskentelystä suurin piirtein sitä, että toimittajat tekevät juttuja ja käyvät haastattelemassa ihmisiä, mutta myyntipuolesta en osannut oikein odottaa mitään. Odotukset vastasivat todellisuutta toimituksen puolesta ja myyntipuolesta opin myös paljon.

Viikon aikana tehtäviini kuului muutaman Excel-taulukon teko, tämä itsestäni ja harjoittelusta kertova kirjoitus, Seikkailupuistosta kertova juttu ja kävin myös toimittajan kanssa Seikkailupuistossa juttukeikalla. Kiinnostavin tehtävä oli juttukeikka Seikkailupuistossa ja muutkin tehtävät olivat kiinnostavia. Viikon kokemusten perusteella en lainkaan sulje pois sitä vaihtoehtoa, että minusta voisi joku päivä tulla ehkäpä toimittaja tai ilmoitusmyyjä lehteen.

Robin Salonen