Vanhusten luona hoivakodeissa vierailevat lapsuudesta tutut eläimet herättävät muistoja, virkistävät aivonystyröitä ja saavat tunteet pintaan.
SENIORIT. Varsinais-Suomen alueella päiväkoti-, koulu- ja palvelutalovierailuja tekevää Hevosvarikkoa pyörittävän Susanna Rantalan mukaan eläimet avaavat oivallisesti väyliä kommunikaatiolle.
– Ne ovat tunteikkaita tapaamisia eikä ilonkyyneleiltäkään ole vältytty. Monet hoivakotien asukkaat ovat maaseudulta kotoisin, ja näin ollen iloisia nähdessään kotieläimiä pitkästä aikaa. Eräskin rouva totesi, ettei olisi ikinä uskonut pääsevänsä enää näin lähelle hevosta, Rantala kertoo.
– Joskus esimerkiksi muistisairaus voi vaikeuttaa kommunikaatiota, mutta pidempäänkin puhumatta olleella vanhuksella onkin yhtäkkiä riittänyt juttua eläinten läsnäolon vaikutuksesta, hän jatkaa.
Innostunut vastaanotto on aina sydäntälämmittävän hieno juttu, mutta pieni hengähdystauko olisi eläimille paikallaan ennen kuin vierailun varsinainen osuus alkaa.
– Olivat kyseessä sitten lapset tai ikäihmiset, eläinvierailijamme tuntuvat olevan aina yhtä tervetulleita. Saapuessamme uuteen paikkaan pyrin antamaan eläimille aikaa tottua ympäristöön, mutta aina sitä en kuitenkaan ehdi tehdä. Meitä tullaan usein jo pihalle vastaan, koska eläinten näkemistä on odotettu ilmeisen malttamattomasti, Rantala toteaa.
Kolmisen vuotta päätoimisesti virkistys- ja viriketoimintaan keskittynyt Susanna Rantala teki eläinvierailuja ensin satunnaisesti noin 20 vuoden ajan hevostarvikeliikettä pitäessään.
Hevosvarikko on suunnannut vierailuillaan enimmäkseen Kaarinaan, Lietoon, Naantaliin, Paimioon, Raisioon ja Turkuun.
– Henkilökuntaamme kuuluvat suomenhevonen Iisa, kanoja, kukko, vuohia, Jassu-shetlanninponi sekä joskus asiakkaiden toivomuksesta myös kultainennoutaja Simba ja pupujusseja, hän esittelee.
Vierailut tapahtumissa sekä lasten ja vanhusten parissa olivat luonnollisesti tauolla pandemian pahimpina aikoina, mutta nyt tilanne alkaa taas näyttää paremmalta.
– Nyt kun koronasta ollaan ainakin jollain tavalla pääsemässä eroon pikkuhiljaa, mahdollisuuksia toiminnallemme tulee taas enemmän. Ajattelin, että tuleekohan hiljaisempaa koululaisten lähtiessä lomilleen, mutta toisaalta kesä on tapahtumien aikaa, hän sanoo.
Hevosvarikon voi tavata esimerkiksi SRL Lounais-Suomen Tunne Poni -hankkeen 27.8. järjestämässä Ponit Paimiossa -tapahtumassa
Luotettavien eläinten kanssa Rantalan on mahdollista vierailla myös sisätiloissa liikuntarajoitteisten ihmisten luona.
– Vuohet saavat vaipat jalkaansa vierailujen ajaksi, ettei tule ikäviä yllätyksiä. Jarrusukkainen Jassu-ponimme sen sijaan käyttää sujuvasti hissiä, jopa siinä määrin, että olemme solmineet Jassulle mallisopimuksen hissifirman kanssa, hän lisää.
Katariina Mäkinen-Önsoy
Kanat, kukko ja hevonen vierailulla Aurinkosäätiön palvelutalossa
NAANTALI. Kevään ensimmäinen lämpöinen päivä yllätti 18.5. ja sopi oikein mukavasti Naantalin Aurinkosäätiön palvelutalon erikoisvieraille. Viluisemmatkin asukkaat saatiin helposti ulos liikkeelle. Vaikutuksensa siihen toivat myös erikoisvieraat, pari kanaa kukkoherran kera sekä suomenhevonen Iisa.
Eläimet veivät meidän talon väeltä sydämen mennessään ja toivotaan, että saadaan toistekin heidät vierailulle. Eläimet olivat monille asukkaille tuttuja jo lapsuudesta ja löytyi joltakin jopa hevostila. Meidän talon asukas, 95-vuotias sotaveteraani Antti Virtanen muisteli omaa hevostaan silitellessään Iisan turkkia. Olipa nuoruudessaan nukkunut hevosen kanssa niitylläkin, pää hevosen päällä. Leipäpaloista ei ollut myöskään puutetta ja monella oli mukanaan oma leipäpussi, josta kysyttiin lupaa Hevosvarikon omistajalta.
Kanoille ja kukkoherralle oli pussilla tuotu myös kaurahiutaleita ja hieman voikukkaakin pihalta annettiin maisteltavaksi. Eläimet olivat todellinen vetonaula pihalla ja voin uskoa, että muutamat hieraisi silmiäänkin, että näkeekö ihan oikein.
Olin itse jo pitkään ajatellut tällaista vierailua, mutta tuntui, että ihan lähiseudulta ei tuntunut tällaista palvelua olevan saatavilla. Kiinnostavaa olisi ollut myös saada jonkinlaisen hevosvaunuajelu halukkaille asukkaille, mutta sitä ei tunnu Varsinais-Suomessa olevan tarjolla, lähin paikka taisi olla Pohjanmaalla, Vaasan seudulla.
Kaiken kaikkiaan tämä oli oikein positiivinen tapahtuma, kukapa ei rakastuisi hevosen kauniisiin silmiin ja lempeään olemukseen, sekä kukon ja kanojen vaimeaan kurnutukseen ja kauniisiin sulkiin.
Eija Helenius
Naantalin Aurinkosäätiön palvelutalo
