Kuusi lasta kasvattanut Heli Nikkola kuvailee äitiyttä matkaksi, jossa niin lapset kuin äiti itse oppivat uutta elämästä.
KAARINA.
Tasavallan presidentti, Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien suurmestari palkitsevat vuosittain toukokuussa ansioituneita perheenäitejä Suomen Valkoisen Ruusun 1 luokan mitalilla kultaristein. Tänä vuonna heitä on yhteensä 29. Yksi kunniamerkin saavista äideistä, Heli Nikkola, löytyy Kaarinasta.
Hän kertoo olleensa tietoinen tuttavaperheen isän tekemästä hakemuksesta, mutta ei ollut varma lopputuloksesta.
– Yllätys oli miellyttävä, kun kunniamerkki sitten myönnettiin. Minulla on kuusi lasta, ja hakemuksen tehnyt tuttavaperhe on nähnyt läheltä perheemme elämää. Se oli varmaankin yksi perustelu hakemukselle, Nikkola pohtii.
Turussa syntynyt ja Kaarinaan vuonna 2002 muuttanut Nikkola on ammatiltaan sairaanhoitaja, mutta yhteensä hän on ollut 14 vuotta kotona lastensa kanssa. Nykyisin 23-, 21-, 19-, 18-, 12- ja 10-vuotiaat lapset ovat menneet päiväkotiin esikouluikäisinä.
– Halusin tarjota heille rauhallisen lapsuuden tarjoamalla mahdollisuuden olla kotona. Kävimme kyllä seurakunnan päiväkerhossa, joten aktiviteettia oli, hän sanoo.
Ajatus suuresta perheestä oli Nikkolalle ja hänen puolisolleen aina yhteinen.
Nikkolalla itsellään on isosisko, mutta puolison perheessä lapsia on yhteensä neljä. Myös molempien suvuissa on aina ollut paljon lapsia, joten oli selvää, ettei perheen lapsiluku jäisi kahteen.
– Kaikki lapset ovat omanlaisiaan. He ovat hyvin rauhallisia ja mukavia, eikä heidän kanssaan ole juurikaan pitänyt kättä vääntää. Vanhin on jo muuttanut omilleen, mutta muut asuvat vielä kotona. Heillä kaikilla on vielä tulevaisuuden suunnitelmat hieman auki, Nikkola kertoo.
Arki Nikkoloiden perheessä sisältää yhdessäoloa ja kotitöitä. Kesäisin perhe käy yhdessä esimerkiksi huvipuistossa ja tapaamassa esikoista, joka asuu nykyään Rovaniemellä. Nikkola uskoo lasten arvostavan jokapäiväistä arkea, jossa äiti on läsnä.
– Äidin tärkeimpiä ominaisuuksia on lempeys ja se, että antaa aikaa lapselle ja tarjoaa hänelle keskustelukanavan. Aina saa tulla kertomaan hyvät ja huonot asiat. Äitiys on etuoikeus ja kunniatehtävä. Pitää muistaa myöskin olla armollinen itselleen. Isää tarvitaan myös, sillä kaikkeen ei pysty yksin.
Nikkola on pyrkinyt äitinä opettamaan lapsille hyvät käytöstavat ja elämän kunnioituksen.
– Äidin kuuluu myös auttaa lapsia löytämään paikkansa maailmassa. Sitä myös itse oppii elämää lasten kanssa. Äitiys on opettavainen matka, jossa mennään päivä kerrallaan.
Tulevaa sunnuntaita eli äitienpäivää vietetään Nikkoloiden perheessä perinteiseen tapaan: äiti saa aamupalan sänkyyn, ja perheen nuorimmat antavat samalla koulussa tekemänsä äitienpäiväkotit.
Myöhemmin päivällä suunnitelmiin kuuluu äitienpäiväateria ja kakkua Nikkolan äidin eli lasten mummin seurassa. Tuore kunniamerkki ei vaikuta päivän kulkuun.
– Ei olla vielä suunniteltu juhlia kunniamerkin saamisesta, mutta marraskuussa on sitten itse jakotilaisuus. Saa nähdä, mitä siellä on sitten järjestetty.
Yhtä asiaa on vielä kysyttävä: kun oma lapsiluku on täynnä, niin onko Nikkolalla haaveissa seuraavaksi isoäitiys?
– On ehdottomasti! Äitiys on niin hieno matka, että toivon sitä kyllä omillekin lapsilleni, niin äitiyttä kuin isyyttä, hän vastaa.
Liisa Kallio
