SEURAKUNTAKOLUMNI. Istun liikuttuneena läppärini ääressä kykenemättä tekemään töitä. Seuraan toisella puolella pöytää koulutyöhön uppoutunutta lastani. Pädiltä kuuluu iloinen puheen sorina, opettaja pyytää laittamaan mikrofonit kiinni ja seuraava tunti voi alkaa. Ensimmäisten päivien härdelli on muuttunut järjestäytyneeksi, innokkaaksi opiskeluksi.
Tunnen ylpeyttä. Lapseni, jolle ajan hahmottaminen on neurologisista syistä huomattavasti haasteellisempaa kuin suurimmalle osalle muista, löytää jo kuta kuinkin oikeaan aikaan oikeaan paikkaan ilman, että koulun kello lyö välitunnin alkamisen tai päättymisen merkiksi.
Ihminen on ihmeellinen otus, kun se pystyy lyhyessä ajassa ottamaan haltuun tyystin uudenlaisia juttuja, vaikka oman pään sisällä kaikki olisikin vielä kaaoksessa. Voin vain kuvitella mitä kaikkea näiden päivien aikana on risteillyt pienen koululaisen päässä, enkä voi kuin ihailla sitä joustavuutta ja rauhallisuutta, jolla hän on tilanteeseen sopeutunut.
Itsestäni en voi sanoa ihan samaa.
Tunnen aika ajoin lamaannuttavaa voimattomuutta ja riittämättömyyttä. Epätietoisuus on epämiellyttävä tunne. Se, miten nopeasti maailmamme pienentyi, on pelottavaa. Eikä siihen tarvittu kuin jotain mikroskooppisen pientä.
Mutta sitten työpuhelimen whatsapp alkaa laulaa ja yksi työporukasta kertoo keksineensä taas uuden, hyvän idean, miten pääsemme lähelle seurakuntalaisia poikkeusoloista huolimatta. Ja taas mennään. Olen häkeltynyt siitä innosta, jolla ihmiset ovat hypänneet ulos omalta mukavuusalueeltaan ottamaan digiloikkaa yhdessä koko seurakunnan kanssa.
Tunnen kiitollisuutta ja iloa. Iloa siitä, että Facebook on viime päivinä täyttynyt aivan uudella tavalla ihmisten viesteistä, tsempeistä, kiitoksista, sydän- ja rukousemojeista. Tuntuu, että uusi tapamme olla läsnä, lohduttaa ja auttaa, on löydetty. Siinäpä kiitollisuuden aihetta kerrakseen.
Aikamoista tunteiden vuoristorataa elämä nyt on. Minulle virren 600 sanat ovat antaneet siihen hurjasti voimaa ja lohtua:
”Hyvyyden voiman uskollinen suoja piirittää meitä, kuinka käyneekin. Illasta aamuun kanssamme on Luoja. Häneltä saamme huomispäivänkin.”
Voimia ja siunausta teille kaikille!
Merttu-Mari Huoponen
Viestintäsihteeri
Naantalin seurakuntayhtymä
