Mikaelinseurakunta on auttanut turvapaikanhakijoita jo vuodesta 2007. Toiminta jakaa mielipiteitä: toisaalta se on poikinut kiitosta ja palkintoja; toisaalta riitaa ja kritiikkiä. Tällä hetkellä Mikaelinseurakunta tarjoaa kirkkoturvaa paperittomalle Ali Reza Heidarille, joka tuli Suomeen vuonna 2015.
SEURAKUNTA. Turkulainen Ali Reza Heidari, 22, tuli Suomeen hakemaan turvapaikkaa paperittomana vuonna 2015 ollessaan vielä alaikäinen. Hän on elänyt paperittomana koko elämänsä, ensin Iranissa, johon hänen afganistanilaiset vanhempansa olivat aikanaan paenneet ja nyt Suomessa. Hän on saanut kasvaa Turussa aikuiseksi, opetella suomen kielen, valmistua lähihoitajan ammattiin ja työskennellä ikäihmisten parissa. Paperittomuuden vuoksi hän on kuitenkin nyt vaarassa joutua pakkopalautettuna Afganistaniin, jossa hän ei ole koskaan edes käynyt.
Mikaelinseurakunta otti Ali Reza Heidarin kirkkoturvan piiriin ja pyrkii nyt auttamaan tätä.
– Maahanmuuttovirasto mainitsee omilla sivuillaan, että muukalaispassi voidaan myöntää viranomaisen harkinnan mukaan. Tässä tapauksessa, jos missä, sen pitäisi mielestäni myöntää, kirkkoherra toteaa.
Lehikoinen näkee, että Heidarilla on selkeä käännyttämisen uhka, vaikka onkin saanut kirkolta turvaa.
– Hän joutuu viikottain ilmoittautumaan poliisille, joten poliisi voi periaatteessa koska tahansa napata hänet ja heittää lentokoneeseen, Lehikoinen kertoo.
Kirkkoturvan piirissä oleva ihminen voi asua kotonaan kirkon suojeluksessa. Jos on uhka, että hänet haetaan kotoaan, seurakunta voi myös majoittaa hänet paikkaan X.
– Näissä tapauksissa ilmoitamme viranomaisille, että meidän kautta saa yhteyden. Ei me poliisilta kuitenkaan piiloteta, vaan neuvotellaan loppuun asti, Lehikoinen selventää.
Heidarin tapausta kirkkoherra kummastelee jo senkin vuoksi, että koronavirustilanteen myötä Suomessa tulee mitä todennäköisimmin pian olemaan pulaa terveydenhoitohenkilökunnasta.
– Tuntuu hassulta, että tällaisessa tilanteessa ollaan lähettämässä koulutettua hoitajaa pois, hän kommentoi.
Kolmasosaa pystytty auttamaan
Mikaelinseurakunta on tehnyt vastaavaa työtä vuodesta 2007 asti. Silloin Suomessa hyväksyttiin kirkon turvapaikkaohjeistus. Viikko sen jälkeen iranilainen Naze Aghain tuli hakemaan Mikaelinseurakunnalta turvaa.
– Se tilanne tuli täysin puun takaa, mutta kun olin kuullut perusteet, päätin, että teemme voitavamme. Häntä vainottiin Iranissa ja lopulta hän pääsi salakuljettajien mukana Suomeen. Täällä hänen tarinaansa ei kuitenkaan uskottu, joten häntä oltiin lähettämässä takaisin. Otimme hänet kirkkoturvan piiriin ja aloimme selvittää tilannetta. Kaikkien vaiheiden jälkeen hän lopulta sai turvapaikan, muistelee Lehikoinen.
Sen jälkeen Mikaelinseurakunta on auttanut useita vastaavanlaisessa tilanteessa olevia ihmisiä.
– Samaa työtä tekevät myös ruotsinkielinen seurakunta ja diakoniakeskus. Lisäksi kirkko on mukana Global Clinic -toiminnassa, joka tarjoaa terveydenhoitoa paperittomille. Mutta vuositasolla Mikaelinseurakunnalla on autettavia moninkertainen määrä verrattuna muihin toimijoihin, Lehikoinen sanoo.
Alussa ihmisiä yritettiin tuoda Mikaelinkirkolle jopa Itä- ja Keski-Suomesta, mutta sittemmin myös muut seurakunnat ympäri Suomen ovat alkaneet tehdä samanlaista työtä.
Vaikka moni on väittänyt, ettei kirkko pysty tilannetta muuttamaan, niin Lehikoinen on toista mieltä.
– Kyllä kirkko voi auttaa! Meille tulleista turvapaikanhakijoista kolmasosaa ollaan pystytty auttamaan, hän täsmentää.
Useimmat kirkkoturvan piiriin otetut ovat saaneet kielteisen turvapaikkapäätöksen.
– Me selvitetään tilanne ja katsotaan, onko jotain tehtävissä. Ja aina jos on, yritetään auttaa. Joskus ollaan huomattu, että turvapaikkaprosessi on ollut joltain osin puutteellinen. Joskus päätöksen jälkeen on voinut tulla ilmi seikkoja, jotka vaikuttavat käsittelyyn. Joskus ihmisellä voi olla perusteltu vainon pelko kotimaassaan. Olemme nähneet tilanteita, joissa ihminen on palautettu Iraniin ja kadonnut heti tai sitten joutunut vankilaan ja poliisin kiduttamaksi, Lehikoinen kertoo.
Kirkkoturvan myöntämisen lisäksi seurakunta tekee muutenkin paljon työtä turvapaikanhakijoiden auttamiseksi. Avun tarpeessa kannattaa ottaa yhteys kirkkoherraan, maahanmuuttajatyöstä vastaavaan diakoniatyöntekijä Elina Okkoon tai pastori Kristiina Frimaniin. Mikaelin seurakunnalla on myös ihmiskauppaan ja turvapaikka-asioihin perehtyneitä asianajajia ja muutamia vapaaehtoisia tekemässä auttamistyötä.
Työ on kantanut hedelmää myös sikäli, että sen kautta seurakunnan toimintaan on tullut paljon maahanmuuttajia.
Hyväuskoisia hölmöjä?
Seurakunta on saanut toiminnastaan paljon palautetta – sekä positiivista että negatiivista.
– Jotkut sanovat, että me ollaan hyväuskoisia hölmöjä. Me ollaan kuitenkin nähty se hätä ja todellisuus siellä taustalla. Ihmisten auttaminen ei ole koskaan kriminaalia, vaan päin vastoin. Se kuuluu kirkon ja seurakunnan perustehtävään. Toki olemme matkan varrella kohdanneet niitäkin tapauksia, jotka ovat systeemiä käyttäneet väärin. Meille ne ovat olleet oppimiskokemuksia. Jos joku hakee meiltä apua, niin ei siinä kysellä, mistä päin maailmaa olet, vaan kaikkia autetaan mahdollisuuksien mukaan, Lehikoinen linjaa.
Aihe herättää keskustelua myös seurakunnan sisällä.
– Aluksi tein itse päätökset, mutta hyvin pian myös luottamushenkilöt lähtivät tukemaan samaa linjaa. Meilläkin on seurakunnassa ihmisiä, jotka eivät katso tätä suopeasti, mutta ymmärtävät kyllä, Lehikoinen kertoo.
Yleinen ilmapiiri on hänen mukaansa muuttunut viimeisen kymmenen vuoden aikana selkeästi negatiivisemmaksi ja kovemmaksi.
– Osittain siihen vaikuttaa varmasti kielteinen uutisointi. Jos yksi syyllistyy rikokseen, helposti leimataan koko porukka, kirkkoherra harmittelee.
Janica Vilen
