36 vuotta Turun keskustassa sijainneesta yliopistosta ei enää nykyisin ole jäljellä kuin nimi Yliopistonkatu. 1960-luvun kynnyksellä purettu Phoenixin talo oli entisenä hotellina epäkäytännöllinen yliopistoksi alun alkaenkin. Nykyisin paikalla sijaitsee jotain sellaista, jota ei postikorttien kuvastossa näe.
TURKU. Monet kaupunkilaiset katselevat mustavalkokuvia menneestä, tai ehkä oikeammin menetetystä Turusta kaihoisin ja toisinaan varmasti vihaisinkin mielin. Näin epäilemättä ja mahdollisesti merkittävimmin myös Kauppatorin länsilaidalla ortodoksikirkon vieressä sijainneen Phoenixin talon kohdalla.
Ruotsalaisten Axel ja Hjalmar Kumlienin suunnittelema majesteettinen kivipalatsi rakennettiin vuonna 1878 hotelliksi, joka kantoi nimeä Hotelli Phoenix. Enemmän tai vähemmän talousvaikeuksissa lähes koko elinkaarensa ajan ollut hotelli, jonka kuuluisimpia vieraita taisi olla Yhdysvaltain presidentti Ulysses S. Grant, lopetti toimintansa kannattamattomana vuonna 1922, jolloin Turun yliopisto otti tilat käyttöönsä. Tämän myötä Venäjän Kirkkokatu muuttui Yliopistonkaduksi, jonka nimisenä katu tunnetaan edelleen.
Bulevardihanke kaatui ja tilanahtaudesta kärsittiin
Yksityinen Turun Suomalainen Yliopisto perustettiin vuonna 1920 ja professorit nimitettiin tehtäviinsä. Alun alkaen suunnitelmat olivat turkulaiseen tapaan suureelliset.
– Kaupungilta saadulle alueelle Iso-Heikkilään oli laadittu piirustukset puistomaisesta bulevardikaupunginosasta, jonne yliopistokin oli määrä sijoittaa. Se olisi ollut näyttävä paikka toteutuessaan. Hankkeeseen ei lopulta kuitenkaan ollut rahaa, joten siksi yliopisto perustettiin Phoenixiin, joka jo kertaalleen oli ehditty hylkäämään vaihtoehtona, taustoittaa Turun yliopistossa poliittisen historian tutkijana ja professorina toimiva valtiotieteen tohtori Vesa Vares.
Turun yliopisto aloitti toimintansa Phoenixissä vuonna 1922, mutta samalla eläteltiin yhä unelmaa Iso-Heikkilän mahtipontisesta keskittymästä, mikäli taloudellinen mahdollisuus kohdalle osuisi. Yliopistolla oli kuitenkin ainainen rahapula, joten lopulta haaveista luovuttiin ja alue päätyi kaupungin omistukseen takaisin.
Phoenix oli yliopiston päärakennus, jossa sijaitsivat myös kaikki oppiaineet. Ainoastaan tähtitorni ja kemian laboratorio sijaitsivat muualla, jälkimmäinen juuri Iso-Heikkilässä. Mainittakoon myös, että 1930-luvulla käytiin neuvotteluja ortodoksisen seurakunnan muutosta vieressä sijaitsevasta ortodoksikirkosta ja yliopiston kirjaston sijoittamisesta sen tilalle kyseiseen rakennukseen, mutta tämä jäi ajatuksen tasolle, sillä todellisuudessa seurakunta ei ollut lähdössä minnekään.
Phoenix oli rakennuksena suurikokoinen, mutta tilanahtaus vaivasi yliopiston toimintaa alusta asti siitäkin huolimatta, että maailmansotien välissä opiskelijoita oli enimmillään 500, mikä on pieni määrä nykyiseen opiskelijamäärään nähden.
– Rakennusta ei kuitenkaan ollut suunniteltu alun perin tällaiseen käyttöön. Sinne piti mahtua muun muassa kirjasto ja eläinkokoelma. Elo oli hankalaa ja ahdasta. Vain satunnaisia huoneita oli henkilökunnan käytössä eikä niitä riittänyt kaikille, jolloin esimerkiksi opettajat ottivat opiskelijoita vastaan ikkunasyvennyksissä, Vares hymähtää ja luettelee yliopistossa toimineiksi rehtoreiksi Phoenixin aikoina A.H. Virkkusen, V.A. Koskenniemen, J.G. Granön, Einar Juvan, Harry Wariksen ja T.E. Olinin.
Korrektia, mutta aktiivista yliopistoelämää
Phoenixin talossa toiminut Turun Suomalainen Yliopisto näki siis myös sotavuodet.
– Rakennus ei kokenut suurempia vahinkoja, ainoastaan ikkunoita särkyi pommituksissa. Phoenix oli sota-aikana välillä myös Puolustusvoimien käytössä. Helsingin yliopiston tavoin se suljettiin yhdeksi vuodeksi kokonaan käytöstä ja esimerkiksi monet yliopiston opettajista toimivat puolustustehtävissä. Kun yliopisto sotien jälkeen avasi jäälleen ovensa, opiskelijoita oli huomattavasti vähemmän; pääosin naispuolisia ja sellaisia, jotka eivät syystä tai toisesta palvelleet rintamalla. Sodan päätyttyä ja erityisesti 1950-luvulla opiskelijamäärät alkoivat jälleen kasvaa, kertoo yliopiston historiaa tutkinut Vares, ja mainitsee samalla hyödyntäneensä tutkimuksessaan yliopistossa Phoenixin aikana toimineen kirjastonjohtajan apulaisen, Saini Laurikkalan, Itä-Karjalan Äänislinnasta jatkosodan aikana lähettämiä kirjeitä.
Yliopisto toimi Phoenixissä kaikkineen 36 vuotta. Miten vuosien 1922–1958 välillä eletty yliopistoelämä sitten erosi nykyajan akateemisesta maailmasta?
– Verrattuna nykyisiin yliopistokomplekseihin tilaa oli tuolloin paljon vähemmän, kuten myös henkilökuntaa. Yhdessä oppiaineessa oli vain professori ja sitten joku apulainen. Lisäksi opiskelijat olivat hyvin korrektisti pukeutuneita. Heillä oli omat yhdistyksensä, joissa toimittiin paljon aktiivisemmin kuin nykyisin, koska vapaa-ajan toimintoja ei ollut samalla tavoin tarjolla kuin nykyaikana.
Tutkiessaan aineistoja Phoenixin talossa opiskelleista Vares on tehnyt havainnon, että yliopistomaailma oli vielä tuolloin hyvin miehinen. Vuosikertomuksien tilastojen mukaan naisopiskelijoita oli vain noin 10 prosenttia.
– Pääsin haastattelemaan myös erästä jo sadan vuoden ikään ehtinyttä Phoenixissä opiskellutta, joka muisteli, miten fysiikan tehtävänä mitattiin ääntä juoksemalla rakennuksen portaita ylös ja alas. Niin ikään aineistoissa viitattiin useasti Phoenixin ahtauteen, kun 1950-luvulla opiskelijoita alkoi olla jo yli 1000, kuten myös huonokuntoisuuteen, jolloin rakennusta ei kuulemma remontillakaan olisi saanut enää kuntoon. Ihan yleisessä tiedossa oli, että jos tiputit yläkerroksessa kynän lattialle, sait hakea sen muutamaa kerrosta alempaa, Vares huvittuu.
Rahoituksen järjestyttyä nykyisiä yliopistorakennuksia alettiin rakentaa Turun Vesilinnanmäelle, ja niin yliopisto muutti uusiin tiloihin vuonna 1958.
Remontoinnin mahdottomuus – vaiko sittenkin Turun tautia?
Tyhjilleen jääneelle Phoenixille yritettiin löytää vielä uutta omistajaa, mutta kauppoja ei syntynyt. Lopulta se siirtyi vakuutusyhtiö Salaman omistukseen, ja rakennus purettiin vuonna 1959 räjäyttämällä.
Purkamisen syistä on olemassa monenlaista näkemystä: toisten mukaan rakennus oli peruuttamattomasti niin huonossa kunnossa, että purkaminen oli ainoa vaihtoehto, toiset taas näkevät sen niin sanotun ”Turun taudin” tuhoisana seurauksena. Esimerkiksi Taistelu Turusta -dokumenttielokuvan käsikirjoittaja Olli Vesala mainitsi Ylen haastattelussa huhtikuussa 2011, että jo sen ajan rakennustekniikalla remontti olisi ollut mahdollinen, joten hän näkeekin väitteet remontoinnin mahdottomuudesta pelkkinä tekosyinä.
Sen jälkeen, kun Phoenix oli enää muisto vain, paikalle rakennettiin vuonna 1961 nykyinen Salamankulma, joka edusti sen ajan modernia arkkitehtuuria käsittäen asuinrakennuksen ja liikesiiven. Mitä ajattelee professori Vares nykyisin katsoessaan näkymää ortodoksikirkon vieressä?
– Paikalta purettiin rakennus, joka oli ollut lukuisten postikorttien teemana tuomiokirkon ja linnan lailla. Nykyisestä rakennuksesta ei postikortteja juuri ole, joten siitä olkoon tulkittavissa myös oma mielipiteeni.
Turun yliopisto täyttää tänään 100 vuotta. Juhlan kunniaksi tänään julkaistiin myös Vesa Vareksen kirjoittama kaksiosainen juhlateos, jonka osat kantavat nimiä Turun yliopiston historia. Oma kansallinen tehtävä, 1920–1974 sekä Turun yliopiston historia. Monimuotoisena maailmalle, 1974–1920.
Jaakko Virrankoski
