Vehmaan koulussa monipuolista välituntitoimintaa

Pöytäfutis on yksi Vehmaan yhtenäiskoulun oppilaiden välituntien suosikkiaktiviteeteista. Viidennen luokan Milja Aaltonen, Venla Katvesoja ja Lassi Etu-Prami ottivat matsin ennen kotitaloustuntiaan.

Yhtenäiskoululla on kehitetty erilaisia tapoja viettää välitunnit. Valikoima on tällä hetkellä varsin liikunnallinen, mutta laajennusta muun muassa musiikin saralle on tulossa.

VEHMAA. Koululaisten välitunnit ovat aikaa, joka voidaan käyttää hyödyksi esimerkiksi liikunnan avulla. Vehmaan yhtenäiskoululla välitunneille on kehitetty monenlaista virikettä – rauhoittumista unohtamatta.

– Olemme satsanneet välituntitoimintaan aika tavalla yhtenäiskoulun valmistuttua, kertoo liikunnanopettaja Susanna Junttila.

Junttila on ollut vahvasti kehitystyössä mukana, sillä välituntitoiminnan monipuolistaminen on aloitettu erityisesti liikunnan lisäämisellä välitunteihin.

– Odottelemme vielä loppujen ulkoliikunta-alueiden valmistumista. Sitten meillä on vielä nykyistäkin enemmän mahdollisuuksia, kertoo Susanna Junttila.

Yhtenäiskoulussa on otettu tavaksi pitää yksi tavallista pidempi välitunti, joka auttaa oppilaita jaksamaan reippaina läpi iltapäivän.

– Pidämme kello 12 tai 13 aikaan, luokkatasosta riippuen, puolen tunnin mittaisen välitunnin, johon on sisällytetty liikuntaa. Pitkä liikunnallinen välitunti piristää, ja oppilaat ovat sen jälkeen energisiä koulupäivän loppuun saakka, kertoo Junttila.

Oppilaiden erilaiset tarpeet otettu huomioon

Vehmaan yhtenäiskoulun pihamaalle ja lähituntumaan rakentuu koko ajan lisää liikuntamahdollisuuksia.

Vaikka liikunta näytteleekin isoa roolia Vehmaan yhtenäiskoulun välituntitoiminnassa, ei kaikkien ole tietenkään pakko liikkua otsa hiessä. Oppilaiden erilaiset tarpeet on otettu huomioon välituntitoiminnan suunnittelussa.

– On selvää, että kaikille reipas liikunta ei vain yksinkertaisesti sovi. Pidämme myös niin sanottuja sisävälitunteja, joiden aikana oppilaat voivat olla koulun sisätiloissa ja yksinkertaisesti rentoutua, kertoo Susanna Junttila välituntien monipuolisista vaihtoehdoista.

Myös musiikillisesti lahjakkaille tai musiikista kiinnostuneille on tulossa tarjontaa välituntien piristykseksi.

– Suunnittelemme välituntitoiminnan laajentamista musiikkiin. Musiikkiluokassa voisi soittaa erilaisia instrumentteja ohjatusti ja valvotusti. Musiikkivälitunti on vielä toistaiseksi suunnitteluasteella, kertoo Junttila.

Koulun sisätiloissa on myös mahdollista pelata ”sisäminifutista” ja pöytäfutista.

– Meillä oli aluksi yksi molempia pelikenttiä, mutta valtavan suosion vuoksi meidän oli tuplattava pelimahdollisuudet, kertoo Junttila pelailun saamasta suosiosta.

Liikuntahallin tarjonta mukana

Yhtenäiskoululla on jo nykyisellään varsin laajat mahdollisuudet etenkin liikunnallisten välituntien järjestämiseen. Koulun pihalla olevia lähiliikuntapaikkoja täydennetään koko ajan ja ensi lukuvuonna käytössä on myös iso pallokenttä. Myös liikuntahallia on käytetty paljon hyödyksi.

– Liikuntahalli mahdollistaa monenlaisia liikuntavälituntien aktiviteetteja. Yläkoulun oppilaat ovat tehneet liikuntavälitunneilla muun muassa ”pikapunttitreenejä” kuntosalilla, pelanneet futsalia ja treenanneet cheerleadingia, luettelee Susanna Junttila.

Pienemmät koululaiset ovat erityisen ihastuneita erilaisiin pallopeleihin ja liikunnallisiin leikkeihin.

– Opettajahan valvoo aina välitunnin sujumista, ettei vahinkoja pääse sattumaan. Kun olen itse ollut valvomassa esimerkiksi 3.–4.-luokkalaisten liikuntavälituntia, olen huomannut, että ei heitä tarvitse patistaa liikkumaan. Erilaiset pelit ja liikunnalliset leikit syntyvät ihan itsestään, kehuu Junttila koulunsa oppilaiden liikunnallisuutta.

Marko Vuosjoki