KOLUMNI. ”Between jobs” on englanninkielen sanonta, jolla yleensä tarkoitetaan työttömyysjaksoa ”kahden työpaikan välissä.” Vanha työpaikka on mennyt pois alta, uutta ei ole vielä löytynyt. Kun työttömyys kohtaa, se on usein suuri kriisi monella eri tasolla. Se voi ajaa taloudellisesti ahtaalle. Se irrottaa työyhteisön ihmissuhteista. Se koskettaa omaa identiteettiä ja omanarvontuntoa. Saa kysymään, eikö minua tarvita enää?
Toisaalta tällainen normaalin elämänmenon katkaiseva kriisi voi jonkin ajan työstämisen jälkeen osoittautua luovaksi välitilaksi. Se saa miettimään oman elämän suuntaa ja seuraavia askelia. Joskus prosessi johtaa johonkin aivan uuteen. Se mikä ensin tuntui kipeältä, tuntuukin lopulta suorastaan siunaukselta.
Allekirjoittanut on joulukuun kahden työn välissä, kun työ Nousiaisten seurakunnassa on takana ja seuraava työmaa Uudenkaupungin seurakunnassa odottaa vuodenvaihteessa. Huomaan ajatusten risteilevän vähän kummassakin. Pohdin neljän vuoden matkaa piispa Henrikin mailla Nousiaisissa. Monia arvokkaita hetkiä ihmisten kanssa, yhdessä tekemisen iloa ja ikimuistoisia läksiäisiä 1. adventtina. Samalla näkyy kuitenkin asioita horisontissa jo uudellakin työmaalla.
Huomaan kaipaavani välitilaan, jossa voin irrottautua molemmista, sekä menneestä että tulevasta. Mistä sellaisen tilan voisi löytää? Tilan, jossa mieli ei askartele menneen tai tulevan kimpussa. Tilan, jossa mieli voi levätä ja vapautua levon kautta luovuuteen. Yksi luova välitila on ehkä liiankin lähellä, että sitä pappi edes huomaisi. Kirkon vuodenkulku, joka juuri nyt on kahden ensimmäisen adventin välissä. Hoosianna-hymni toivotti nöyrän aasilla ratsastavan kuninkaan 1. adventtina tervetulleeksi kansansa pariin. Tulevana sunnuntaina 2. adventtina huomio kohdistuu Kristus-kuninkaaseen, joka saapuu kerran kunniassaan.
Mikä levon ja luovuuden lähde se tämmöinen väli on? Kaksi asiaa: perspektiivi ja armo. Perspektiivi on meitä suurempi tarina. Ihminen asettuu oikeisiin mittasuhteisiin. Olemme osa tapahtumienkulkua, joka ei ole meidän käsissämme vaan jonkun suuremman. Armo, se kuuluu juuri tähän aikaan, niin adventtiin, kuin elämäämme yleensä. Se on ihmisen osa joulun, pääsiäisen ja Jeesuksen paluun välimaastossa.
Tuo armo on kaiken kattava, se sanoo, kaikki käy hyvin, olimmepa minkälaisessa välitilassa tahansa. Adventin ja joulun aika tarjoaa luovan tilan, jossa voimme vapautua arjesta, ja tutkiskella pientä ihmettä suuressa tarinassa.
Tahdon kiittää Nousiaisten seurakuntaa yhteisestä matkasta ja Uudenkaupungin seurakuntaa kutsusta kirkkoherran tehtävään sekä toivottaa kaikille lukijoille levollista joulua.
Juhana Markkula
kirkkoherra
