Red Nose Company: Don Quijote
Ohjaus: Otso Kautto
Alkuperäinen teos: Miguel de Cervantes
Suomennos: Jyrki Lappi-Seppälä
Näyttelijät: Timo Ruuskanen ja Tuukka Vasama
TEATTERIARVIO. Lähes jokaisella on epäonnisesta vaeltavasta manchalaisesta ritarista jonkinlainen käsitys, vaikka kirjoja ei olisikaan lukenut. Mielensä murtaneesta Don Quijotesta on kuultu lainauksia suurimpien teattereiden lavoilta Aku Ankka -lehteen saakka, ja ikoninen kuva taistelusta tuulimyllyjä vastaan viimeistään paljastaa epätietoisimmallekin kenestä on kyse.
Red Nose Company on lähtenyt rohkeasti tuottamaan eeppiseksi paisunutta veijariromaania teatterin lavalle kahden klovnin voimin. Lopputulos on vahva osoitus mielikuvituksen voimasta. Kaksi klovnia pystyy luomaan ympärilleen tuulimyllyjä, linnoja, kirkkoja ja vihollisritareita pelkällä taitavalla klovnerialla. Hauskanpito ja luottamus toisiinsa ovat asioita, jotka kantavat esitystä. Se ei aivan riitä koko kaksituntiseen: Pienellä tiivistämisellä näytelmä olisi napakymppi.
Tarina alkaa keskelle lavaa pystytetyn punaisen sermin takana kuuluvalla kitaran soinnilla. Kitara ja ukulele kantaa läpi ensimmäisen osan, ja toiseen osaan mukaan tulee vielä melodika. Musiikilla on suuri rooli tarinan kuljettamisessa eteenpäin – ennen kaikkea hypyissä kohtauksesta toiseen.
Kukaan ei todennäköisesti pystyisi puristamaan Cervantesin tarinaa reiluun kahteen tuntiin, eikä Otso Kautto, Timo Ruuskanen ja Tuukka Vasama siihen edes pyri. Siinä missä alkuperäisteos on omanlainen kasvutarina oudosta ritarista ja hänen uskollisesta kumppanistaan, niin klovnit Zin (Ruuskanen) ja Mike (Vasama) kertovat lavalla omansa. Näytelmä kulkeekin käsi kädessä kirjan kanssa rakentaen kahden hyvin erilaisen kaksikon tarinoita. Lopulta Zin ja Mike eivät olekaan niin kaukana ajoittain näyttelemistään hahmoista.
Esityksessä nähdään todella taitavaa klovneriaa. Kaikesta tekemisestä paistaa läpi päähenkilöiden pitkä yhteinen historia. Zinin sekoillessa Don Quijotena ilmeikäs Mike yrittää takoa järkeä tämän päähän Sancho Panzana. Jokainen liike ja ele kertoo jo itsessään upealla tavalla hänen protestoinnistaan hullunkuriselle isännälle, mutta puhe on huomattavasti kannustavampaa. Tilanteen kognitiivinen dissonanssi osoittaa Miken raudanlujan ammattitaidon.
Zin on klovneista hiljaisempi. Hän ratsastaa kitarallaan kohti vaaroja ja rakasta Dulcineaan, jota hän ei ole koskaan tavannut. Zinin vahvuus on tilannekomiikan luominen ja upea laulanta. Hän on kuin se rosoinen trubaduuri, joka saa kaikki pysähtymään ihailusta eteensä kuuntelemaan vielä seuraavan soinnun. Ja sitä seuraavan. Ziniä näyttelevän Timo Ruuskasen äänen monialaisuus on vaikuttavaa, eikä hän pelkää sitä käyttää. Siinä missä korkea ja kimeä klovni on jo itsessään koominen äänensä vuoksi, on laulava ja tarinoita iskevä mies upeaa kuunneltavaa.
Vaikka Don Quijoten tarinaa ei hirveän uskollisesti esiin tuoda, niin sitä ei edes jää kaipaamaan. Päivän polttavat poliittiset asiat hauskuuttavat yleisöä, kun Don Quijoten ei parane käydä Veikkauksen suojeleman yksikätisen rosvon kimppuun, tai sovi valloittaa rehellistä Esperi-hoitokotia. Sancho Panza yrittää toki paikallisesti sopia palkastaan, koska Don Quijoten mukaan ammattijärjestöt eivät ole tukena 1600-luvun Espanjassa. Väliajalla lavalta lähetettiin terveiset myös arkkitehdille, joka ei selvästi ollut suunnitteluvaiheessa ottanut huomioon salista poistumista ja saapumista.
Esitykset jatkuvat Turun Kaupunginteatterissa 15. marraskuuta asti.
Mikko Seppälä
