Ketäpä ei välillä mietityttäisi omat juuret ja se, onko omassa suvussa vaikkapa siniverisiä tai vaikkapa muita suurmiehiä tai -naisia. Vehmaan sukututkimuskerho on avoin yhteisö, jonka tapaamisiin voi tulla, jos on kiinnostunut sukututkimuksesta ja paikallishistoriasta.
VEHMAA. Noin kerran kuukaudessa Osuuspankin kokoustiloissa Vehmaalla kokoontuu sukututkimuskerho, jonka jäsenet antavat kerhon vetäjän Hannu Nummisen mukaan vertaistukea toisilleen harrastuksessaan. Lisäksi kerhoilloissa on vierailevia luennoitsijoita. Viime tiistaina esittelyssä oli muun muassa Rauman Sukukerho ja yleisö sai kuulla Mårten Kvistin esitelmän Rauman Höckert-suvusta. Luentojen lisäksi kerho tekee vuosittain retkiä erilaisiin historiallisiin kohteisiin.
– Kerho sai alkunsa neljä vuotta sitten, kun pidin Vakka opiston kurssia sukututkimuksesta. Kerhon perustavassa kokouksessa oli kuusi henkilöä ja nyt meitä on kokoontunut tänne neljännessata, kertoo Numminen. Hän toimii itse myös sukututkimuksen opettajana kansalaisopistoissa.
Keskimäärin avoimiin kerhoiltoihin osallistuu parikymmentä alan harrastajaa.
Kurssi hyvä alku harrastukselle
Kukapa meistä ei olisi joskus ollut jonkin verran kiinnostunut oman suvun taustoista ja siitä, onko suvussa vaikkapa siniverisiä tai muita suurmiehiä tai -naisia.
– Nykyaikana sukututkimus on monessa suhteessa teknisesti helpompaa kuin ennen tietokoneaikaa, mutta juuri kansalaisopistojen järjestämien perus- ja jatkokurssien avulla aloitteleva harrastaja saa opastusta ja oppia siitä, miten sukututkimus kannattaa aloittaa. Ensin on hyvä tutustuta sukututkimukseen tieteenä ja niihin lähteisiin, joita tutkimuksessa käytetään, ennen kuin alkaa sukupuutaan kasvattaa, opastaa Numminen.
Hän itse on päässyt omissa sukututkimuksissaan 1500-luvulle asti. Hän tunnustautuu talollis-renki-piika-torppariväestön jälkeläiseksi, eikä aatelisia kuulemma juuri omassa sukupuussa ole.
– Sukututkimuksessa pääsee melko nopeasti suoraan kolmekin sataa vuotta taaksepäin, mutta eri sukuhaarojen lisääminen puun oksiksi onkin sitten aikaa vievää, Numminen tietää.
Kirkonkirjoista henkikirjoihin
Sukututkimus kannattaa aloitta ihan elossa olevista sukulaisista ja heidän haastatteluistaan.
– Kansallisarkiston toimipisteissä, kuten Kansallisarkisto Turussa, on ilmaisen käyttöluvan kanssa käytettävissä joidenkin seurakuntien alle 100 vuoden ikäisten kirkonkirjojen mikrokorttikopioita 1960-luvulle saakka. Sitä uudemmat tiedot ovat seurakunnissa, joissa on useimmiten kirkonkirjoja 1860-luvulta nykypäivään saakka. Vanhemmat asiakirjat ovat vapaasti käytettävissä. Tämä perustuu siihen, että maassamme tiukka henkilön tietosuoja. Harrastajan täytyykin olla tarkkana siitä, mitä tietoja hän julkaisee esimerkiksi juuri internetissä liittyen hänen sukuunsa. Kannattaa miettiä, että onko vaikkapa oma isoäiti mielissään siitä, että kaikilla on luettavissa hänen olevan vaikkapa avioton lapsi, Numminen muistuttaa.
Sukututkimusta harrastavalle kirkon rippikirjat ovat hyvänä tietolähteenä sen jälkeen, kun lähisuku on saatu selville. Silloin on mistä lähteä eteenpäin.
– Kirkko on pitänyt monenlaista kirjaa seurakuntalaisista, muun muassa rippi- ja historiakirjoja. Jopa seurakunnan tilikirjat auttavat tutkijaa eteenpäin.
Kun kirkonkirjojen avulla ei enää pidemmälle pääse, niin henkikirjat saattavat tulla siinä avuksi. Näitä henkirahan kantokirjoja alettiin pitää Suomessa 1630-luvulla ja ne ovat tutkijoiden käytössä Kansallisarkiston Digitaaliarkistossa 1900-luvun alkuun asti.
– Vehmaan Sukututkimuskerho ei edellytä mitään yhteyttä Vehmaalle ja maksuttomiin tapaamisiimme ovat tervetulleita kaikki sukututkimuksesta ja paikallishistoriasta kiinnostuneet, Numminen kertoo lopuksi ja muistuttaa seuraavan kokoontumisen olevan tiistaina 19.2. vehmaan Osuuspankin kokoustiloissa.
Rainer Tähtinen
